Joulu tuli ja meni. Täytyy myöntää, että vaikka tykkään olla kotona tämä neljänseinän sisälle lukittautuminen ei ole minun juttu. Ei keksi oikein tekemistä, ja yksin on aika tylsää. Suurin osa päivästä menee vain löhöillessä koneen ääressä, ja joskus saatan keksiä jotain parempaa (huomaa aijempi postaus.. siinä on se jotain parempaa). Joulun törkeä sairaalakuntoon syönti vältetty - jouluruoka ei suurta herkkuani ole. Lahjoja tuli, mutta eikö se oli niin että tuhmat eivät saa lahjoja? Ohoh, taisin saada jonkun muun paketit. Jos pitää sanoa top 3 niin varmaan puhelin, koru, ja yökkärit. :D Sain muuten paljon sukkia, ugit (yök), karkkia, hiustenkuivaajan, piirrustus vihkoja, smoothie makerin, keittokirjan, lakanat, 100€, teetä, ihorasvoja, jne. Okei tuntuu aika paljolta, jos totta puhutaan liialta.
Kohta uusivuosi, sinänsä se on suunniteltu, ellei suunnitelmat muutu. Plää. Ajatus pätkii, ei kai sen enempää. Vähän ikävä kavereita, eikö lomalla pitäis niitäki nähä. Taidan olla erakko.
Joulu on aivan kohta. Täytyy sanoa, että joulufiilikset ovat lattiatasolla. Ei tunnu siltä, että olisi joulu ihankuin tämä olisi vain tavallista harmaata arkea. Pienenä hyppi viikkoja ennen joulua, kuinka ihanaa kohta se on! Nyt taas olen varmaan unohtunut haavemaailmaani, kun viimeviikon lopussa vasta iski totuus vasten kasvoja. Joulu tulee, vaikka kuinka yrittäisin unohtaa sen. Kavereille ostin mitään sanomattomat lahjat - hävettää varsinkin kun niiltä sai niin kivoja lahjoja. Poikaystävä tuskin lahjoistaan tykkää... huoh. Porukoille en mitään keksinyt. Hävettää, tämä joulu ei lähtenyt hyvin. Anteeksi. Ehkä osaan piristyä, kun olen syönyt mahani täyteen jouluruokia, ja avannut lahjat. :)
Joulu on ainoastaan siitä tunnelmasta hyvä ja siitä, että perhe on koossa (okei kinkkukin on ihan hyvää). Mutta pitääkö sen tapahtua vain yhtenä päivänä vuodesta? Sinänsä sääli.
Seuraavapostaus joulun jälkeen. Hyvät joulumielet. ;)
Olen usein ollut sitä mieltä, kuinka säälittävää on kun teinit ovat innoissaan känniurpoilusta. En voi silti itseäni kaunistella sen enempää. Tuli vietettyä perjantaina pikkujoulut Hennan ja sir Mäntin kanssa. Pienessä sievässä. Täytyy sanoa, että se yksi lyhyt ilta piti sisällään paljon. Sanoja joita kadun, ja sanoja joita en voi unohtaa. Sain viettää aikaa kahden tärkeän ihmisen kanssa, taas vaihteeksi ja kunnolla.
Nyt kuitenkin on maanantai. Ei niin inhottavan nihkeä, ja tylsä maanantai. Täytyy sanoa, että tunteetkin heittäneet hieman sinne tänne. Löydyin poikaystävän kainalosta miettimästä maailman menoa kahvikuppi kädessä. Joskus sitä ei aina usko, että jokin tilanne on totta. Aina en tahdo uskoa, että toisinaan onni potkaisee. Ehkä joooskus hieman kivuliaasti aluksi, eikä se niin täydelliseltä pilvilinnalta tunnu, mutta kuitenkin.
Ja vielä viimeiseksi; Kysely taas vaihteeksi. Käykääs äänestämässä. :)
Hiljaista? Täytyy myöntää, että kiinnostus ja innostus kirjoittaa blogia on jäänyt. En kuitenkaan jaksa murehtia sitä sen enempää. Elämässäkään ei ole tapahtunut mitään uutta tai ihmeellistä. Joulukuu vaihtui ja nyt eletään jo 8. päivää (kello 1.08). Aika menee nopeasti, tuntuu kuin vasta olisi ollut elokuu. Aika menee niinkin nopeasti, että pian alkaa tulla paniikki mitä keksiki kavereille joululahjaa. Vielä pahempi ehkä on poikaystävä - aij, että kun tuo sana poikaystävä tuntuu niin teennäiseltä.
Tämä viikonloppu alkoi jo perjaatteessa torstaina koulun jälkeen (yllätys..), koska tosiaan itsenäisyyspäivä. Perjantaina sitten poikaystävä (tuolle pitää keksiä oikeasti joku toinen nimitys hahahaa vaikka sir Mäntti) tuli meille yöksi. Toimittiin koiravahteina, koska äiti, veli ja tämän tyttöystävä oli Tallinnassa ja kaikki kolme koiraa löytyivät siis meiltä. Tietty unohtamatta minun pientä lihapullaa. 4 koiraa vahdittavana. Hyvin onnistuttiin. Koirat pysyivät suht. hyvin kurissa niinkuin tuo minun sir Mänttikin. Tänään sitten oli taas vaikea niellä sitä pettymystä kun tajusi makaavansa sängyssä yksin, ilman ketään vieressä ja joka ottaisi kainaloon. Voi kuinka sääli. Tosiaan, koska kouluissa on vaihtunut lukujärjestys menee hankalaksi nähä toista viikolla (kun siis toinen on jo amiksessa ja minä vielä tämän kituvan vuoden peruskoulussa). Noh en sitten valita ja marmata sen suurempia. Palatkaamme asiaan vielä.
Olen ollu pienessä kaamoksessa. Ei ole saanut aikaiseksi koskea näppäimistöön. Muutenkaan ei tule vietettyä päiviään netin syövereissä päivät pitkät kuten joskus ennen. Tunnun aina olevan hirveän väsynyt koulupäivien jälkeen, joten käperryn usein sänkyyn kuuntelemaan vain musiikkia ja pyrkinyt kasaamaan vaeltavia, sekaisin olevia ajatuksia. Se aika tuntuu jäävän taakse, kun en nähnyt missään mitään hyvää, en osannu olla oikeasti iloinen. Tuntuu, että kaikki menee nykyään paremmin (paitsi koulu).
Äh. En ole tehnyt mitään ihmeellistä. Kävin Avenged sevenfoldin keikalla Helsingissä marraskuun alussa ja sen jälkeen ei elämä ole ollut aikaisempaa erillaisempi. Vaikka kaipaan usein kaikkea uutta ja ihmeellistä, tajuaa sitä nyt, että ei sitä tarvitse joka välissä olla. Nyt on kiva vain elää tylsää pullamössö elämää. Jos totta puhutaan olen aina elänyt pullamössö kermaperse elämää. En valita.
Eipä kai muuta, pitäisi varmaan käydä nukkumaan nyt. Ja joskus panostaa blogiinkin. ;)
Öitä.
Postauksessa; kaikkea tyhmää. + Kiroilevaa siili-sarjakuva painotteista... Iltani mietteet? Hmm...; sääd, alone, pulihala, tekee mieli suklaata, voi ku on tylsää, ei nukuta. Kieritään siis sängyssä itsesäälin ja ihme virneen kera. Koko ilta ollut ajatuksiltaan yhtä liibalaabaa, tosin ratsastaessa sitten sainkin unohtaa piinaavat ajatukset ja muut inhottavuudet. Kuukausi vaihtuu pian. Odotankin innolla ensi kuuta, parista syystä, mutta niistä ehkä sitten lisää kun on sen aika. :) Tässä kuussa ei myöskään mitään niin suurta ja hämmentävää tapahtunut, odotin kyllä kovasti edes päivän kestävää lumipeitettä maahan, mutta ei. Sadetta ja muutenkin kurjaa masentavaa säätä.
Minä joka aina huusi kovaan ääneen "En aijo seurustella, hullujen hommaa." Saanko perua puheeni? Tässä on omat huonot ja hyvät puolensa. Kaipaan toki sitä ns. sinkkuutta mutta koska se ei ollut miulle mitenkään ihmeellistä aikaa kaipaan siitä vaa jotain sitoutumattomuutta. Hyvinä puolina kuitenkin on että on se joku jonka kainaloo käpertyä piiloon pahaa maailmaa. Hyvä huudella näin kun koko juttua perjaatteessa ole alkanutkaan. Silti, tulee vaa semmonen asdfghjkl olo kun tajuaa toisinaan, "Ainiin se mieheke on olemassa". Äh, lyökää joku miuta paistin pannulla päähän ja sanokaa, että se on kuitenkin kohta ohi, pilaat kuitenkin kaiken, joten lopeta tuo. Siinä suurin pelkoni, onnistun aina pilaamaan suurimman osan ihmissuhteista, jollain tapaa, joten hieman pelottaa.
Ei muuta. Yritän kai nukkua tänä yönä. Näytän aamulla muuten aivan puolikuolleelta.
Kuvia tähän postaukseen on vähän, valitan. Kuvausinto on kadonnut taas tyystin. Onko kyse sitten surkeasta kuvaajasta, vai sitten vain täydellisestä ideoiden puutteesta. Jos sitä sitten joululahjaksi pyytäisi objektiivia... jos/ehkä. Rambosta otan kuvia enemmän kuin tarpeeksi, ja sen huomaa näissäkin kuvissa. Pitäisi varmaan vaan ryhdistäytyä, kantaa kamera ulos ja vain ruveta kuvailemaan kaikkea jännää niin saisi koirakin olla rauhassa, eikä sen takapuolta olisi joka kuvassa.
Syysloma alkoi virallisesti sitten tänään. Olen siivoillut, syönyt, ja ennen kaikkea nukkunut pitkään. En tiedä mitään parempaa kuin nukkuminen. Eilinen meni lehtiä haravoidessa, kului siinä mukavasti 4 tuntia. Lihakset huutaa halleluujaah rankan ratsastuksen ja harvoinnin takia, ai mitenniin huono kunto.Tänään Riku tulisi käymään meillä, ja jotain. Ehkä piipahdetaan moikkaamassa Hennaa, mutta katsoo saanko luvan poistua kotoa, ja mitä mieltä Riku asiasta on. Hah.
"Why fall in love when you could fall on the floor and never get up." Kaksi viikkoa on mennyt aika nopeesti ohitse. TET-jakso ohitse - olin siis tallilla - ja hieman sekavin mielin takaisin koulunpenkille maanantai aamuna. Tallilla oli mukavaa aikaa, vaikka aluksi se oli hieman pelottavaakin, mutta hyvinhän tallielämään sopeutui. Kouluelämään en kyllä sopeudu ikinä, kapinoin sitä vastaan vielä tämän vuoden. Sitten olenkin paniikissa, miten sitten jatko-opiskelut. Kaikki uusi ja tuntematon saa miut todella ahdistuneeksi.
Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon. Tarpeeksi paljon, että pienen lapsen pää on hieman sekaisin. Oikeastaan melkein kaikki on muuttunut, enkä tiedä mitä ajatella siitä. Toisinaan se ahdistaa, toisinaan se tuntuu uudelta ja ns. hyvältä, joskus taas olen vain sekaisin.
Siitä on noin jonkin verran yli kuukausi, kun tutustuin ihmiseen, joka merkkaa aika paljon miulle. Voin vaan syyttää Hennaa tästäkin 'tuttavuudesta'. Voin vain syyttää itteeni, että menin ja ihastuin. Ääähh... En valita, paljoa.
En tiedä mitään ilkeämpää kuin se tunne ihmistä kohtaan, että välität siitä ihan helvetisti. Miulla näitä ihmisiä on pieni määrä. On ihmisiä, jotka ei enää niin paljon kuulu miun elämää, mutta silti en tahdo niitä poiskaa miun elämästä, koska niistä on tullut niin tärkeitä. Oon tavallaan huono sanomaan face-to-face ikinä kellekkää, että miten paljon ne miuhu on vaikuttanut ja kuinka paljon arvostan ja välitän, koska sillo tuntuu kuin kadottais ittestää kontrollin.
Osaan olla täysi kusipää rakkaitakin ihmisiä kohtaan, enemmänkin mitä lakikaan sallii. Olen toisinaan/joskus harvoin hieman oikukas...
Huoh. Hölmöt tunteet. Kaiken lisäks oon onnellinen nyt tiiän taas parin vuoden jälkeen miltä se edes hieman tuntuu. Pelkään million maa romahtaa taas jalkojen alla, koska tuntuu kuinka pikku hiljaa taas kaikki alkaa murtumaa.
Eipä muuta pientä valaistusta väsyneen ihmisen illan mietteistä. Ensi postaukseen kuvia. Wow!
Party all night. Muodin yö on taas vaihteeks käyty läpi, ehkä hiukan erilailla kuin muina vuosina (ja viime vuonna se jäi kokonaan välistä). Mitään en saanut ostettua, koska kaverit olivat sitä mieltä, että minua ei päästetä shoppailemaan. Vaikkakin vihaan shoppailua, olisin eilen kyllä mieluusti hetken leikkinyt true shoppailijaa. Pääsin hetkeksi h&m:ään mutta löysin taas shoppaus inhoni ja lähdettiin aika pikaisesti pois sieltäkin.
Hauskaa pidettiin Hennan, Panun ja Rikun kanssa. Ainakin miulla oli mukava ilta, vaikka oli törkeän kylmä ilma, ja juominen oli aika lailla rajattua. Mutta ehkä parempi niin. Oli mukava nähdä Panua pitkästä aikaa, ja viettää aikaa noiden kolmen kanssa (vaikka toisinaan porukka jakautui hieman kahtia).
Kotiin päästiin lähtemään noin puoli yksi, Henna tuli yöksi ja Rikunkin piti tulla, mutta sille tuli hieman esteitä tänä viikonloppuna sinänsä sääli, mutta saihan Henna kauan haluamansa tyttöjen illan. :)
For you all
"Työ ootte nii ällöttäviä!" - Henna, koko illan hokema. Tais olla vaa kateelline ku eräillä oli oma lämpöpatteri mukanansa. Lämpöpatteri josta Henna myös kertoi olevansa mustasukkanen, mutta sehän menee niin vain, että minulla on kaksi omaa pientä mussukkaa.
Rakkaat ihmiset, myös te joita näin pikaisesti kiitos eilis illasta. Oli mukavaa ja noh pääsimpäs pois kotoa kitumasta, vähän kaupunki menoa. Pär pär. Ei minulla muuta ihkuttamisen aihetta tällä kertaa.
Syksy alkaa näkyä jo Lappeenranssa, myöskin tuntua. Nenä niiskuu ja yskin iltaisin keuhkot pihalle, kylmästä värjöttelen melkein koko ajan. Onneksi sinänsä tykkään syksystä, kaunista vuodenaikaa. Mutta miten sitä sitten kaunistelisi omaa elämäänsä.
1. Olen tavallaan arestissa. 2. Ja se on perseestä.
- Oon pahoillani äiti. En aina tiedä mitä teen. Otan omat harha-askeleet vaikka varoitat.
Oon pahoillani äiti. Ei päälläni taivas oo pilvetön, ja ite oon luonut tän ilmiön mut mä hoidan.
Oon pahoillani... -
No joo. Tullut tehtyä vääriä valintoja, joita en kadu. Olen tutustunut uuteen ihmiseen, josta on lyhyessä ajassa tullut omalla tavallaan tärkeä. Myöskin asioita joita ei pitäisi koskaan tehdä on tehty. = Älä kärähdä tupakasta vanhemmillesi. Älä karkaa kotoa noin vain. Älä tee mitään typerää muutenkaan. Älä tee itsellesi mitään. Älä sössi koulua.
Toisin sanoen voinko pahemmin ryssiä asiani viikon sisällä? Voisin, mutten sitä tee. Toivottavasti. Kuten sanottu muuten tilanne ei ns. vituta mutta kun en pääse huomenna leffaan. Onhan noita leffaja tietenkin vielä tulevaisuudessakin, kunhan pääsen tästä 500 vuotta kestävästä 'arestista' eroon.
On niit parempiakin päiviä aina ollut. Pari viimestä päivää oon osannu olla vähän kärttynen.. mm. tänään kännykkä lensi seinään, hajotin kaapin oven. Kyllä, en ollut iloinen, olin harvinaisen äkänen, ja onneks kukaan ei eksyny tielle kysyy mikä siul on.
Pieni yllätys iskee ehkä nyt joillekkin nimitytäin positiivisiakin asioita sattuu (huonot vaa aina mainitaa ekana). Sain viimeinkin ajoluan, mutten korttia koska traktori korttia en oo vielä suorittanu. Minuahan siis ei enää saa jäämään kotiin. ;) Hmm.. ratsastukset alko taas, ei kovin hyvin, mutta kuitenkin hevosia taas en siis valita. Mitäköhän vielä. En tiedä. Elämä potkii nyt tarpeeks päähän, etten keksi oikein tuosta enempää. Voin kai ylistää nytkin kavereita. Mutten miehiä (tästä selitän joskus toiste).
Hmm.. ei kai miulla muuta. Nopea pikakatsaus elämääni. Mutta siis ihmiset jos te haluatte tarkemmin tietää henkisenelämäni menoa voitte katsella miun tumblria. Koska addikti, niin siellä myös on sekaisenmieleni menot kuvina ja tekstin pätkinä. Siksi myös tää bloggauski taas vähän jääny. Varmaa tää koht jää taas jäähylle. Tai mistä sitä tietää.
Jotain outoa löytyi tänään koulunpenkiltä nimittäin minä. Kyllä, koulu teki paluun taas arkeen. En sanoisi, että revin eilen hiukset irti itkupotukuraivareiden keskeltä, koska koulu, oikeastaan unohdin koko jutun. Unohdin laittaa herätyksenkin..
Päivä alkoi äidin soittoon, että herätys kellon on kymmentä yli kaheksan! Siinä vaiheessa kaksi tuntia nukkunut peikko hyppää sängystä (ja kolauttaa päänsä yläsängyn pohjaan) ja menee nopsaan laittamaan ittensä ihmisen näköseksi.
Uhh.. oma luokka paras luokka, vai? Ainakin muistin sen hyvät ja huonot puolet, muuta en sano. Huomenna alkaisi sitten opiskelu. Bläähh.. miuta kiinnostaa mieluummin tutkia kuinka monta reikäpari sukkia miulla on kuin istua koulun penkillä ja jopa oppia jotain uutta. Kuitenkin lupasin itselleni, ja äiteelle, että tämä vuosi yritetään oikeasti. Pääsis ehkä muuttamaan täältä pois jos koulut menee hyvin. Ainakin niin on luvattu, mutta meidän äiti on aina vähän petollinen lupauksiensa kanssa.
Mutt juu, näkyillää jos koulu ei vie taas tapaansa kaikkea energiaani.
Tömistelen takaisin arkielämään lomaelämästä, molemmat yhtä perseestä. Menempä tästä viiltämään ranteet auki nyyh nyyh. Voihan lol, kuinka hassu olenkaan.
Juu.. selitän joskus tuosta reissusta vähän iloisemmin, ja paremmalla tuulella.
Oon oikeestaa sanaton. Ylpee ittestäni, ja onnelline. Heinäkuu on ollut elämisen arvonen. Oikeestaa koko kesä, vaikka toisinaan tein vain sisäistä kuolemaa. Okei useinkin, mutta siis silti. Loppua kohden lomaa tuntuu, että elän enemmän ja ehkä herään siitä koomasta pikku hiljaa, joka vallitsi aivan liian pitkään tuolla jossain. Tai sit vaan aurinko on hieno heppu, ja se on piristäny. Tai sit ihmiset on vaikuttajia siihe. :)
On tullu seikkailtuu keskustassa ja ihan Nuijamaan peräkylillä. Eilen käytii Hennan kanssa kattoo Monsterit yliopisto, oli ihan hyvä. Sitten kun siihen lisäsi sitä oman elämän huumoria - eli siis sitä, että iha ku mie, tai työ, tai sie jne - sai makeet naurut. Sitte hieman seikkailua siellä täällä, pian tuli yks kaveri hakemaan pois keskustasta. Alunperin miun piti mennä oman nahkani turvaamikseks kotiin suoraan siitä, mutta ajattelin että ihan sama kun kuitenkaan en näe porukkaa pitkään aikaan, niin nyt voi vähän olla kauempaa pois.
Hennalla... oli hauskaa. :D
Sitten joskus vähän ennen kahtatoista olin kotona kun tyypit heitti miut kotiin ja jatkoivat matkaansa teille tuntemattomille.
Sinänsä tekis mieli tavata miljoonia muitakin ihmisiä vielä tänä kesänä, mutta pupupöksyissä ja myöskin nyt taas loppu loma täynnä jo kaikkea. Huomenna nokka kohti Tallinaa ja Pärnua, kerrankin matka joka kuullostaa enemmänkin painajaiselta. Koska 13 ihmistä, sukulaiset siis hyökkäävät mukaan. Joo oikein sukumatka. jippii... jäisin mieluummin tänne.
Tadaa. Postaus eilisestä, koska... en tiedä. ;) Täytyy myöntää, että on vähän oltu Hennan kanssa. Köh köh, vähän enemmänkin. Mutta en valita, päin vastoin. :D Voin aina ihkuttaa kuinka hauskaa on, ja nyt korostan että eilen oli myös todella hauskaa varsinkin kun joutsenolaiset kylähullut tulivat piipahtamaan Hennalla kahvilla.
Menin siis joskus neljän aikoihin Hennalle kun olin käynyt teoriakoeharjoittelussa mopo korttia varten. Käytiin tosin myös äitin kanssa tekemässä ruokaostoksia kotiin, mutta niin juu silti sen voi unohtaa. Hennalla löllöiltiin ja jotain. Leikittiin Pahiksen kanssa, ehkä maailman ihanin kissanrääpäle. Ja ilemmalla saapuivat joutsenolaiset, ihme porukkaa, mutta en valita. Sain nauraa ja toisinaan Hennakin näytti kuolevan. :'D Jossain vaiheessa pojat lähtivät kotia kohti ja myö jäätiin Hennan kanssa kahden. Yhdessä vaiheessa kökin YKSIN PIMEÄSSÄ METSÄSSÄ tupakalla kun Hennalla oli omat ongelmansa päällä. Pelkäsin varmaa kaikkea; tuulta, oksien kahinaa, puita, kiviä, sammalta... käpyjä. Eij toki mielikuvitukseni ollut vilkas.
Hoo... nyt tänään kotiin joskus... 10 maissa kun oli joku ihme säätö kotona. Olin nukkunut ne huimat 3h siinä vaiheessa niin vitutus käyrä oli aika roimasti kohollaan. Kotona marssin suoraan sänkyyn nukkumaan, koira kainaloon ja niin se uni tuli ja heräilin sitten tekstiviestiin joskus varttia vaille kolme.
Tydyy, siinä oman elämäni tylsiä päivä postauksia.
Tässä on vietetty niin rippijuhlia ja kuin hautajaisia. Oltu kavereilla ja kotona. Tuntuu oikeastaan, että kokoajan ollut jotain tekemistä, en odottanut sitä kesän alussa. Nyt pari päivää yksin on tehnyt miut ehkä hulluks, en yleensä oo näin sosiaalinen, ja nyt kun olin hetken en osaa olla yksin.
Olin viimeviikon torstaista perjantaina Hennan kanssa säätämässä. Perjantaista lauantaihi Ellillä Saanan kanssa yötä. Pääsin nukkumaan sunnuntaiksi kotiin, ja sitten jo maanantaina Saanalle yöksi, siellä kaksi yötä. Tyypit asuu järven rannalla, joten tuli huomattua, että en osaa soutaa ja vesitramppa on yksi maailman 8 ihme. Keskiviikkona, oletin viimeinkin olevani yksin kotona, ja äiti sano, että nyt pieni hengähdystauko ja kotona pitää olla... joten raahataampas kaverit meille. Henna ja Panu meille yöksi ja näin. Mikäs siinä. :) Äähh on ollu ihan hauskaa, taino hauskaa.
Unirytmi on kyllä oikeastaan päin puuta. Kavereitten kanssa sentää sain perseen ylös ennen kahtatoista vaikka valvokin myöhään. Nyt kun taas saan nukkua yksin herään kahden-yhden maissa. Plää.. ja nukkumaan kolmen neljän maissa. Uh, mikä ongelma. Pitäs saada korjattua, mutta ei oikeastaan huvita/ole muutakaan tekemistä enää kuin nukkua.
(Kaikki kuvat kännykällä joten kärsikää)
Möröt... tupakalla.
Käytii Hennan kanssa tutkimassa hylättyä baaria.
Ja makoiltiin tiellä ja otin sitten tämän ainoan julkaisukelpoisen kuvan.
On käyty niin ratsastusleiri kuin rippileiri. Molemmat ovat loppupeleissä tämän kesän hyviä muistoja. :)
Rippileiri alkoi 21.6 ja kesti 1.7 asti. Kerron tästä sitten tarkemmin konfirmaation jälkeen. Harmittaa vain kun jätin typerys kameran kotiin, kun ajattelin, että riparista jäisi joka tapauksessa paha maku suuhun, joten mitä sitä kameraa kuluttamaan siellä. Jos pessimistit ovat täysiä idiootteja.
Ratsastuleiri taas alkoi joskus, ja päättyi joskus. :D Sain viettää aikaa ehkä yhden maailman hevosen kanssa ja hyvien tyyppien keskellä (vaikka meitä oli vain 5).
Huomenna värjäyttämään hiukset kampaajalle, ensimmäinen kerta ikinä ammattilaisella. Hassua, ja kallista, pyörryttää ajatus siitä kuinka kapea lompakko on sen jälkeen. Näen myös toivottavasti Hennaa ja Panua, ja tiedä sitten juhlistetaanko miun synttäreitä vai mitä myö keksitään tehdä keskustassa. Eli siis juu huomenna ikä taas muuttuu ja sen sisäistämiseen menee se yksi vuosi taas lisää. Pienenä sitä oli ihan innoissaan synttäreistä, nyt ei enää niinkään.
Pahoittelen kuvattomuutta seuraavaan kyllä niitä tungen. :)
Ei sitä voi olla kuulematta, varsinkaan naisten suusta. "Mie oon läski", "Kato näitä jalkoja, ja tätä mahaa", "Miun pitäs laihtua". Siitä ei pääse eroon, se on ku rutto. Sairaus ihmisten takaraivossa ja silmissä. Kaikista sydäntä viiltävintä on kun normaalipainoiset valittavat lihavuuttaan. Kuinka moni haluaa barbin muovisiin mittoihin? Kaikki naiset jos minulta kysytään. Kaikki rasva hus hus. Sinänsä sääli, että ei ajatella kuin vain omaa ulkonäköä. Onhan se hyvä, että nyt edes ihmiseltä näyttää, mutta 500g on joillekin aivan liian luku lisänä puntarissa. Tämä ulkonäkö, oikestaan paino kriittisyys tarttuu.
En voi kieltää, että oma kroppa ei miellytä. Olen ylipainoinen, en kiistä. Koska olen ollut aina normaalia pyörempi, valitus painostaan ympärillä saa voimaan pahoin. Jos toiset haukkuvat itsensä maan rakoon normaalin painonsa takia... entäs minä? Vihaan keskustelua painosta, vihaan siitä koostuvia ohjelmia ja mainoksia. Kun yhdyn keskusteluun painosta ilmoitan olevani lihava ja mitä minulle vastataan "Et sie mikää läski oo, kato nyt näitä miun reisiä ja mahaa!" VOI JUMALAUTA! Toinen on miuta kaksikymmentä kiloa laihempi ja miun pitunen kutakuinkin. Olen ylipainoinen, tadaa. Eikä tämä ole sitä juuri, että kuvittelen, vaan
Ihmisiä on erikokoisia ja näköisiä. Ihailen itse normaalipainoisia ihmisiä, mutten näe muiden ylipainossa mitään monsteria, omassa peilissä se rasvamonsteri elää. Minulla on kaikki suhteellisen sopusuhtaisessa pituusmitassa, eli ei pitkiä jalkoja tai pitkää keskiruumista, vaan sopusuhtainen, mikä saakin läskin kertymään kaikkialle mutta huomattavasti.
Peilissä miuta tuijottaa läskivuori. Ihminen joka peittyy rasvasta ja sen takia pyöreä ja poissa muotista. Peilikuva on painajainen joka päivä. Vihaan sitä ehkä kaikkein eniten tässä maailmassa, ja vihaan sitä mitä tunteita se herättää.
Kun tässä olen valittanut omaa painoani, miksen tee asialle mitään? Tulen kuolemaan lihavana, ei minusta ole muuttumaan tästä. En edes jaksa ruveta puolustelemaan miksi olen lihava, minä vain olen heikko.
En tiedä miksi ihmeessä ajattelin tästä avautua juuri nyt, ja tällä tapaa, enhän pidä tämän ajattelustakaan yhtään. Purkautumisia taas tähän väliin. :)
Kaikilla on ongelma itsensä kanssa, pieni ja huomaamaton tai suurempikin. Vihataan tiettyä tai tiettyja osaa/osia itsestään, luonteen piirettä tai ulkomuotoista seikkaa. Niitä toisinaan peittää muilta toisinaan annetaan näkyä. On tärkeetä, että vaikka ei pidä itsestään joltain kantilta katsottuna, osaa hyväksyä silti ittensä.
Mie en voi sanoo, että osaisin hyväksyä itteni täysin. Elän tavallaan muiden varjossa. En voi sanoa että kadehdin muita, mutta voin sanoa, että etin näistä muista asioita mitä miussa ei oo, ja näin voin ruoskia itteeni miten surkea ja hirveä olen.
"Tuo on niin kaunis ja mie ihmeen perunaprinsessa" kauniit silmät, hyvä kroppa, söötti nenä, upeet hiukset ja kaikissa on jotain kaunista mitä miussa ei.
"Ihana luonne, miksen mieki vois olla noin spontaani, ystävällinen ja sosiaalinen" ja lista on loputon luonteenpiirteistä mitä ihailen.
"Miten joku osaaki olla noin hyvä ratsastamaan, ja tuo taas niin hyvä piirtämään, noillakin sosiaalinen elämä, tuolla näkemys kaikkeen..." kolmas loputon lista.
En tiedä vihaanko itteeni siinä mitä mie oon vai siinä mitä mie en oo.
Ulkosesti lihava, 10 vuotiaan näköinen, massasta erottumaton
Sisimmän miusta varmaan lukee päältä päin. Oon se kuuluisa avoin kirja. Ihminen joka ajattelee itseään, mutta silti kertoo kaiken itsestään, ja näin. En peitä tunteita, ja luonne tulee helposti selville. Oon vähän sitä ja tätä, mutten ikinä sitä mitä pitäisi olla. En unelmien ystävä, en unelmien tytär, en oikeestaan luonteeltani mitään hyvää/ihailtavaa enää kun lapsen rakastettavuus on kadonnut.
Minä olen minä, en sinä enkä hänkään. Osaan elää itteni kanssa, se on se pointti. Vaikkei se ehkä niin helppoo osaakaan olla.
Kesäloma on alkanut kai paremmin mitä odotin. Odotin erakoitumista, surkeaa elämää ja muuta yhtä ehanaa. Kuitenkin kaksi viimepäivää on ollut mukavia. Eilen Hennan ja Panun kanssa seikkaillen pitkin Nuijamaata. Eilinen meni suunilleen niin, että kävin hammaslääkärissä, käytiin hakemassa Panu, mentiin Hennalla ja vammattiin siellä. Kuten arvata saattaa eilen oli kuumahh.. Sitten aivopierusta X mentiin rannalle (tarkemminkin betoni laiturille) hillumaan. Mie ja Panu katottii ku Henna häippäs järvee ja siel se sitte jonki aikaa istuttii ja häippästii. Sitten jossain vaiheessa lähettiin, viskattiin Panu kotiin ja itse jatkoin ratsastamaan.
Eilinen oli kyll ihan mahti päivä, mut nii oli tääki päivä. Hennan kaa seki vaa ollen.
Käytii Hennan kanssa uimassa tänää, ah mikä tunne. Oli vaa vähän kylmä kun nousi vedestä tuuliseen kesäsäähän, vesi oli kuitekin lämmintä. Uuh, talviturkki sano siis hyvästit. Me kaksi marjaa tuossa ylhäällä olevassa kuvassa...(koulunpäättäjäis päivänä) minua näyttää kiinnostavan joku muu kuin kuvassa olo.
Ihan hyvin on mennyt ajatuksissaki. Vaik tosinaan mikään ei toimi, kaikki on päin vittua ja on yksinäinen fiilis tunteittensa kaa, ni en ainakaa täl lomalla aijo noissa tunteissa vatvoontuu. Vaik on asioita jotka edelleen häiritsee päivittäin ilosta fiilistä niin juu kai niistä joskus ylipääsee.
