Samaistuin Muuttolintuun

Nonniin kaikki nassukat jotka tästä blogista ovat olleet kiinnostuneita (tai tähän jollain tapaan mieltyneet/samaistuneet) katseet TÄNNE. Löydätte kuulumiset tuolta tätä nykyä. Aloitus on hieman karkea ja mitään sanomaton, mutta kyllä tuollakin vauhtiin päästään. Eli muutto on tapahtunut.

Toivotan tämän vanhan blogin puolelta hyviä jatkoja kaikille lukijoille. :) 

DÄÄMM

Alkuun heti hieno lomapäivän pose. Siitä on jo aikaa kun viimeeksi olen antanut periksi ja kirjoittanut postauksen. Ehkä siis oli jo aika saada jotain aikaiseksi.
Se kunnon kohotus... se vähän jäi. Poikaystävä oli viikonloppuna yötä, syötiin pizzaa. Kaveri oli tiistaista keskiviikkoon yötä, syötiin mäkkäri ruokaa. :D Ei herran jumala, heti kun aloitti sen terveellisen elämän, alkoi syömään entistä hurjempia ruokia - eikä tietenkään osannut sanoa EI roskaruualle.
Hiihtoloma on mennyt vähän eri tavalla kun luulin. En maatunut sänkyni pohjalle, vaikka tänään sitä aktiivisesti pääsin viimein harrastamaan. Muuten olenkin viettänyt aikaa tallilla, kaverin ja poikaystävän kanssa.

Elämässä menee itseasiassa todella todella hyvin. Pieni ahdistus tuolla jossain mielenpohjukoissa on yhteishaun aiheuttama. Pitäisi miettiä mikä minusta tulee isona, vai tuleeko oikeastaan yhtään mitään. Kuten meidän äiti sanoo, ei se ole nähnyt minussa mitään kiinnostusta/kipinää yhtään mitään kohtaan. Joten... Lukioon minua on turha edes laittaa, amiksessa ei taas oikein ole mitään. Miksi elämän pitää olla näin hankalaa.
Tuon on silti pikku murhe. Alan taas pikku hiljaa tajuta mitä on onni, ja sekin löytyi aikalailla tän seurustelusuhteen myötä. 5kk ollaan nyt yhdessä kestetty, enkä ainakaan minä näe mitään, mikä ei estäisi tätä jatkumasta. Miten yksi ihminen voi muuttaa niin paljon?

Kuitenkin ensipostaus on se toivepostaus; kaverini.
Näkyillään! ;)

My mom is a dinosaur

My mom told me that world is a cruel place to live. 
Now I know she was right, I can see it in her eyes. 

Meillä on tapana puhua äiteen kanssa automatkoilla asioista, muuten sitten ei kotona oikein mistään suuremmasta puhuta. Autossa puhutaan milloin mistäkin, milloin saan aikaiseksi pienen riidan, ja milloin nauretaan molemmat vedet silmissä.
Tänään matkalla kotiin Rikulta, päädyttiin puhumaan kavereista ja noh Rikustakin hieman. Hiljennyin sitten toviksi vain kuuntelemaan musiikkia, ja äiti kysyi jotain mikä tuntui häirinneen sitä pitkään. "Vieläkö siuta ahistaa?" Tietty tuijotin monttu auki, mitä ihmettä äiti. Kyselin mitä ihmettä se höpösi, mutta sitten se vaa toisti kysymyksen. Tajusin kyllä mistä oli kyse. En ehkä ole ollut se maailman positiivisin ja ns. onnellisin ihminen toisinaan (kuten joskus meillä näin käy).
 Kysymys hämmens miuta. Tietysti sanoin, että paranemaan päin. Eksyin silti sanomaan, että joskus on tullu mietittyä voisikoha miussa asua pieni masennuksen pahanen. Äiti totes, että se on vain teini-iän ongelmia, ja totesin itse siihen päälle, että sitä se on aika varmasti. Muistan vain, että tätä on jatkunut pari vuotta, toisinaan todella todella matalin odotuksin tulevalta, ja elänyt juuri ja juuri. Joskus ollut todella hyvä olla, esim. nyt.

Hämmentää edelleen, että äiti ei olekaan sokea. Luulin, ettei se tajunnut mitään. Olen joko hyvä huijaamaan itteeni, tai äiti on velho.
On hetkiä ku pää ei kestä äitin kanssa oloa, ja hetkiä kun äitin 'turva' on kaikki kaikessa. En voi maasta taivaisiin kehua meidän 'äiti-tytär suhdetta'. Oon tuottanu äiteelle pettymyksiä aika paljon, vaikkei se sitä myönnä huomaa sen silti. Pitäisi varmaan hävetä, koska äiti vielä yrittää parantaa miun elämää entisestää ja noh se ei kuitenkaan mukise menneestä. Ääh tulee toisinaan vain niin paska olo kun tajuaa miten kohtelee vanhempiaan.

Eipä muuta. Öitä. :) 

Eiköhän olisi jo aika?

Olen tässä aina toisinaan pohdiskellut, tuumaillut, miltä näytän kun kävelen peilin ohitse. Näen aina sen saman ylipainoisen teini-ikäisen tytön. En sitten tiedä kuinka paljon olen normaalista lihavampi, mutta kyllä sen huomaa helposti. Joten. Ehkä sitä voisi koettaa, ehkä sitä voisi edes vähän yrittää ylittää omia rajoja?

Tästä hetkestä se alkaa. Heitän makeiset alimpaan helvettiin edes kuukaudeksi, yritän tehdä kotona jotain pientä liikuntaa, enkä tyydy vain ratsastuksen tuomaan liikuntamäärään. Pikku hiljaa voisi lisätä liikkumistaan ja muuttaa hieman ruokailu tottumuksiaan hieman terveellisemmäksi. Yritän edes. Pakko. Alkaa pikku hiljaa inho kasvamaan omaa läskillä vuorattua kroppaa kohtaan.
On mahdollista, että vedän tämänkin läskiksi pian, ja taas katson kroppaani halveksuen. Tai sitten, ehkä kirkkain toive olisi, että jaksan tehdä tätä hommaa, tuloksia näkyisi sitten joskus ehkä. Eihän se yhdessä yössä todellakaan tapahdu, ei ainakaan jos kotona vähän teen jotain vaatimatonta.
Innostus ehkä lähti siitä, kun kaverit tekevät omia pikku parannuksiaan ja huolehtivat kropastaan. Noh.. jaa-a. Katsotaan sitten kesällä olenko 100kg vaiko edes viisi kiloa nykyisestä painosta pudottanut.

Ajattelin kirjoittaa tämän tänne, että muistankin tämän. :) Kirjoittelen varmaan tästä uudesta 'innostuksesta' lisää aina silloin tällöin. Katsoo nyt.

Nälkyillään taas.

Vuosi 2013

Varoitan luvassa pitkä postaus, kuvineen päivineen.

Viimevuosi oli tapahtumarikas. Alku kuukaudet ovat harmaan savun peitossa. Johtunee siitä, että silloin kärsin vaihteeksi kauheasta pään sisällä vellovasta koomasta ja kaikki tuntui uuvuttavalta ja joksenkin turhalta. Kevään edetessä koulu alkoi todellakin tuntua ahdistavalta ja elämä tuntui turhalta ja teki mieli vain unohtaa maailma ja jäädä neljän seinän sisälle.
Toukokuussa käytiin Pinkin keikalla Sonjan ja Ellan kanssa. Hyvä keikka, hieno show. Pian sen jälkeen loppuikin koulu, todistus iskettiin käteen ja pääsi kesän viettoon. Kesän aikana tapahtui paljon asioita, jotka muistan vielä kauan - suurimmaksi osaksi hyviä muistoja. Molemmat leirit, rippijuhlat, matkat. Vietin suurimman osan ajastani Hennan ja Panun kanssa, toisinaan taas olin vain kotona.
Syksyllä koulu alkoi, mutta uurastus jäi, ja kapina vanhempia vastaan paheni. Kotiin tuloajat heitteli, olin koko aika äkäinen ja tein kaiken aikalailla oman pään mukaan. Ja saihan siitä aina arestia joksikin aikaa. Röökiä kului ja tuntui mukavalta välillä vähän uhmata käskyjä, olla kuin ei olisi mitään rajoja.
TET-jakson aikana järki alkoi palata päähän ja voimat alkoivat palata, kyllä sitä koulua ehkä vielä jaksaisi, porukoita ei niinkään. 'Talvi' alkoi saapua ja noh eipä sen ihmeellistä. Ennen joululomaa kaikki voimat oli viety syystä X. Siltikin kavereiden voimalla tähänkin asti on tultu.

Vuosi 2013 kuvina:


Tammikuussa kävin viimeisen kerran Donin luona. Vuokraamisen lopetettua tuli todella ankea olo, ja teki mieli kuitenkin soittaa omistajalle, voisinko sittenkin jatkaa vuokraamista. Jatkoin siis hevostelua vain ratsastustunneilla. Opin Donin kanssa tiettyjä asioita itsenäisesti ratsastamisesta, toivottavasti siitä on tulevaisuudessa hyötyä.

Käytiin Tallinnassa maaliskuun lomilla Ellan kanssa. 

Hennasta ja miusta tuli tosi läheisiä kevään lopussa/kesän alussa sen jälkeen, kun oma mielenterveys petti muiden kavereiden keskellä, eikä oma pää meinannut toimia kovinkaan hyvin sen jälkeen muutenkaan.

Tutustuin Hennan kautta myös moniin muihin mahtaviin ihmisiin, esim. Panuun, joutsenolaiseen immeiseen ja myöhemmin elokuussa sitten Rikuun. Uudet ihmiset piristivät kummasti.

Kesäkuuss olin r.leirillä. Ratsastusleiri oli mahtava, sain viettää Santun ja 3 muun kanssa heppaelämää. Mukavin ratsastusleiri tähän mennessä, hevoset olivat tuttuja, joka teki leiristä varmaan vieläkin kivemman.
Kehityin omasta mielestäni ratsastuksessa jonkin verran vuoden sisään. Kävin yhdissä harjoituskoulukilpailuissa todetakseni etten vielä ole valmis kilparadoille - jännitän tilannetta aivan liikaa.

Ripari kesäkuunlopussa ei ollut niin ihmeellinen mitä moni on kertonut. Sain pari kaveria, ja noh pääsin ripille. Rippijuhlat oli vaatimattomat mutta mukavat. Sielläkin sai nauttia Santun, Hennan ja Panun seurasta. Rippi/synttärilahjaksi sain myös pienen vaivaisen mopon. Sillä tuli myöhemmin syksyllä ajaltua paljon ajoluvalla ja ajoluvatta. 

Pärnun matka elokuun alussa oli mukava mutta toisissa tilanteissa taas täydellistä tuskaa. En voi ainakaan väittää, että loppu päivät lomasta olisivat olleet tylsiä päiviä neljän seinän sisällä. Ensivuonna voisi ottaa uusiksi, jos saisi kaapattua kaverin tai pari mukaan.

Avenged Sevenfoldin keikka oli 6. marraskuuta. Sitä lämppäsi Five finger death punch. Se vain oli jotain mahtavaa. Tosin show ei ehkä vetänyt vertoja Pinkille, mutta kuitenkin tullut enemmän merkityksiä näiden bändien kappaleille joten en voi sanoa muuta kuin rakastin tuota iltaa.

Joulukuu ja joululoma meni sitten jouluhässätyksen ja Uuden vuoden merkeissä kotona.

Vuodelta 2014 en oikeastaan odota mitään erikoista, saa nähdä mitä se tuo tullessaan.