Ah, loma

Woaahhh! KOHTA LOMA! Tätä on sitten odotettu. 

Tää viikko on menny ihan mukavasti. Äiti ollu vaa entistä kärtympi ja muutenkin raivohullu, mutta juu. Tullu paljon erään vanhan kaverin kaa oltua, ku se nyt sitten lähtee amiksee ja päättää aikansa minun kanssa samassa koulussa. Byhyy. Tuli hieman orpo olo kun nyt ajattelee. Just ku löysin kyseisen tyypin uudestaa elämää, ni jo tajusin, et seki lähtee. Vaik nään sitä vielä, mut niin.

Tiistaina oli pinkin konsertti ja se oli aivan mahtavaa. Kahden kaverin kera + äiti. Matka oli mukava joksenkin vain uuvuttava. Mutta ensimmäinen konsertti ikinä, tehty. P!nkin konsertti, nähty. Ah. :) Onnistunut viimeinen viikko toukokuulta.

Tänään luokan yhteinen päivä rannalla ja satamassa, oli kyllä laimeeta ja toisinaan tylsää. Tajusin juuri kuinka en pidäkkään juuri luokastani, vaikken sieltä kyllä mieluusti lähtiskää. Noh vielä vuosi ja sitten alkaa suurempi ahdistus.

Nou, ei saa ajatella tommosia, kohta on loma. Huomenna hakemaan vain surkea todistus ja kotiin.

Bye. Hyvät kesät kaikille. ;) 

Pieruja teillekin

Hyvä kesä biisi... hienoin sanoin. (Y)

Toisinaan tajuaa pilanneensa kaiken. Aamen.

Hieno aloitus? Lyhty ja ytimekäs tunne purkaus tuolta osaa. En jaksa selittää, en jaksa ajatella enää järkevästi, kun yritän rupean hysteeriseksi joka johtaa johonkin muuhun kuin järkevyyteen.
Kesä on saapunut kuitenkin Lappeenrantaakin. Tänään koulun jälkeen kävin heittämässä vain laukun ja hupparin sisälle ja käperryin sitten pihakiikkuun kuntelemaan musiikkia ja nauttimaan hyvästä ilmasta. En kauaa malttanut vain löhötä joten hain vähän kakkua ja coca-colaa kruunaamaan hetken - ja minä kun mietin mistä näitä kiloja oikein tulee. Hain kameran kiltisti, ja noh niin... otin pari kuvaa ja voin myöntää, että en vieläkään osaa kuvata vaikka käsin seisoisin. Kuitenkin nyt vähän vanhaa huhtikuisempia kuvia tässä postauksessa, mutta niin. :)
Taidan käpertyä nukkumaan, öitä.

Koska muokkaus on kivaa

Fabilooos kaikkine leukoineni

Fabiloooos.
Fabilooos
Fabiloos
Fabilos
...

"Fake smile"

En tiedä lukeutuuko tämä mielipidepostauksiin vain yleiseen elämän liialliseen miettimiseen. Tässä postauksessa käsittelen nuoria. Heidän tunteitaan tarkemmin sanottuna.

Olen huomannut kuinka moneen on syystä a tai b, tai syystä tuntematon iskenyt masennus, siis ihan todettu. Se harmittaa ja tuntuu pahalta, koska tietää, ettei osaa samaistua toisen tunteisiin, eikä näin tiedä mitä sanoa tai tehdä (no mie oonki vähä muutenki puupökkelö jos joku sanoo, että sillä on huono olla). Sitten on näitä teiniangstaajia, itse heihin tavallaan joskus kuuluneena. Kaikki on väsyttävää, puuduttavaa, huono olo henkisesti, feikki hymy ja sisältä niin pirun murtunut ja plaa plaa plaa. USKON SEN! Kaikilla on tämä tunne joskus, kaikilla tuntuu toisinaan hyvin uupunut ja 'masentunut' fiilis elämään, ei kerta kaikkiaan jaksa. Kuitenkin alan repiä hiuksia kun vaikka fb täyttyy englannin kielisistä teksteistä "Fake smile", "You know my name, not my story", "I'm ok (not really)" "Broken." ja sitä rataa.
Asdfgghjkl... En halua tuomita, vai oikeastaan haluanko.. en mie tiiä. Äähh.. jos noita juttuja olisi aivan perusteellinen uskominen kaikki nuoret (varsinkin teinitytöt) ovat valtavan masennusepidemian iskemiä. Noh tytöt on tyttöjä mutta..
On se hyvä, että suurimmalla on edes tunteet.



Aihe on mietityttänyt miuta jo tovin. Tiedän ihmisiä, jotka ovat masentuneita, mutta piru vie eivät huutele siitä, he eivät kerro sitä miltä tuntuu. Sitten tulevat muut, jotka ruikuttavat koko helvetin maailmalle. Anteeksi. On se hyvä, että kerrotaan miltä tuntuu, ja hyvä että et ole sisäisesti ok, ja blaah. En tiedä leimaanko muut näin huomionkipeäksi, vai enkä vain osaa löytää empatiaa tälle ilmiölle. Toisinaan itse samaistuu niihin teksteihin, toisinaan niitä saattaa laittaa vaikka tumblriin, mutta se on minusta tavallaan eri asia kuin fb, muttei sielläkään viihdy kun kaikkien seinä on täynnä kuinka paha olo on. Tämä blogi onkin blogi tänne ruikutan kaikki pienet pikku huolet ja muut, tämä on ok. Jos ketään ei kiinnosta niin hyvä, jos jota kuta kiinnostaa niin antaa kiinnostaa.

Jos on oikeasti paha olo puhukaa kaverin kanssa. Se auttaa. Ainakin pitäisi. Se on ainakin parempi kuin jurruttaa tunteita sisällään, tai sitten antaa niiden tulla ilmi yhdellä vaivaisella kuvalla. Kai se on tässäkin kukin tyylillään.


Ehkä vedän liian isot pultit tästä, mutta jos joku oikeasti minulle rakas ihminen vaikka laittaisi jonkun sääd kuvasen omalle fb seinälleen varmaan olisin huolissani. En tiedä johtuuko se siitä kun on toisinaan omissa teiniagsteissaan ollut harvinaisen 'pohjalla', sitä ei toivo muille.
En tiiä vaikutanko kuinka ihanalta, ystävälliseltä, luotettavalta, kuuntelevaiselta, taikka sitten vain hyvältä ystävältä. Oonko mie edes mitään noista. Oonko edes hyvä ystävä? Kuitenkin mie aina tuun välittää miun ystävistä, vaikka en osaa sitä ehkä niin helposti sanoa ääneen.

Aihe hieman pomppi siellä täällä, ja tekstistä tuli pitkä mutta ah, nyt se on sanottu.
Kiitos. 

Laiskiainen

I feel like I have nothing to give right now,
This is my trial, tribulations, and it must go down,
But where's the up?
I'm stuck with the broken smile,
No jokin' now, wantin' to grab a swish and smoke this out.

Ei, ei masenna tai ahdista, ei pitkään aikaan. Väsyny vaa kaikkee. Kouluu, yrittämisee ja niin edelleen. Varmaan sitä kevät uupumusta tai jtn.Tekis jo mieli maatua sängyn pohjalle, mitä teenki suuremmaks osaks koulu päivän jälkee, ku oon niin väsyny. Tekis mieli lähtee koirien kanssa lenkille, mutten jaksa, en oikeasti jaksa. Ratsastus on ihanaa ja muut blaa blaa blaa, mutta en jaksa.  Mut eipä se onneks mielialaa paljoo alenne, ainostaa ihanat silmä pussit ja joskus hieman hitaalla käyn. 

Vielä 20 pv. koulua. Ah sit vapaus, vapaus siirtyä lomalle, jota en ainaa oo työllä paiskimisesta oo ansainnu. Hah ei se mitään. (:
Tässä valvon kas kummaa ja katson muumeja ja juttelen sonjan kanssa fb. Miten rattoisa perjantai ilta onki ollu. Koira käytetty päivystyksessä, toisen koiran jalkaa ollaan dramatisoitu ja syöty daim kakkua. Huoh. Noh muumit. Ja. Sonja. :d

Adiós!