Hei Antti arvaa mitä?

Postauksessa; kaikkea tyhmää. + Kiroilevaa siili-sarjakuva painotteista...
Iltani mietteet? Hmm...; sääd, alone, pulihala, tekee mieli suklaata, voi ku on tylsää, ei nukuta. Kieritään siis sängyssä itsesäälin ja ihme virneen kera. Koko ilta ollut ajatuksiltaan yhtä liibalaabaa, tosin ratsastaessa sitten sainkin unohtaa piinaavat ajatukset ja muut inhottavuudet.
Kuukausi vaihtuu pian. Odotankin innolla ensi kuuta, parista syystä, mutta niistä ehkä sitten lisää kun on sen aika. :) Tässä kuussa ei myöskään mitään niin suurta ja hämmentävää tapahtunut, odotin kyllä kovasti edes päivän kestävää lumipeitettä maahan, mutta ei. Sadetta ja muutenkin kurjaa masentavaa säätä.

Minä joka aina huusi kovaan ääneen "En aijo seurustella, hullujen hommaa." Saanko perua puheeni? Tässä on omat huonot ja hyvät puolensa. Kaipaan toki sitä ns. sinkkuutta mutta koska se ei ollut miulle mitenkään ihmeellistä aikaa kaipaan siitä vaa jotain sitoutumattomuutta. Hyvinä puolina kuitenkin on että on se joku jonka kainaloo käpertyä piiloon pahaa maailmaa. Hyvä huudella näin kun koko juttua perjaatteessa ole alkanutkaan. Silti, tulee vaa semmonen asdfghjkl olo kun tajuaa toisinaan, "Ainiin se mieheke on olemassa". Äh, lyökää joku miuta paistin pannulla päähän ja sanokaa, että se on kuitenkin kohta ohi, pilaat kuitenkin kaiken, joten lopeta tuo. Siinä suurin pelkoni, onnistun aina pilaamaan suurimman osan ihmissuhteista, jollain tapaa, joten hieman pelottaa.

Ei muuta. Yritän kai nukkua tänä yönä. Näytän aamulla muuten aivan puolikuolleelta.

Vaaris on viisas mies

Kuvia tähän postaukseen on vähän, valitan. Kuvausinto on kadonnut taas tyystin. Onko kyse sitten surkeasta kuvaajasta, vai sitten vain täydellisestä ideoiden puutteesta. Jos sitä sitten joululahjaksi pyytäisi objektiivia... jos/ehkä.   Rambosta otan kuvia enemmän kuin tarpeeksi, ja sen huomaa näissäkin kuvissa. Pitäisi varmaan vaan ryhdistäytyä, kantaa kamera ulos ja vain ruveta kuvailemaan kaikkea jännää niin saisi koirakin olla rauhassa, eikä sen takapuolta olisi joka kuvassa.

Syysloma alkoi virallisesti sitten tänään. Olen siivoillut, syönyt, ja ennen kaikkea nukkunut pitkään. En tiedä mitään parempaa kuin nukkuminen. Eilinen meni lehtiä haravoidessa, kului siinä mukavasti 4 tuntia. Lihakset huutaa halleluujaah rankan ratsastuksen ja harvoinnin takia, ai mitenniin huono kunto.Tänään Riku tulisi käymään meillä, ja jotain. Ehkä piipahdetaan moikkaamassa Hennaa, mutta katsoo saanko luvan poistua kotoa, ja mitä mieltä Riku asiasta on. Hah.

Emotional Bullshit

"Why fall in love when you could fall on the floor and never get up."
Kaksi viikkoa on mennyt aika nopeesti ohitse. TET-jakso ohitse - olin siis tallilla - ja hieman sekavin mielin takaisin koulunpenkille maanantai aamuna. Tallilla oli mukavaa aikaa, vaikka aluksi se oli hieman pelottavaakin, mutta hyvinhän tallielämään sopeutui. Kouluelämään en kyllä sopeudu ikinä, kapinoin sitä vastaan vielä tämän vuoden. Sitten olenkin paniikissa, miten sitten jatko-opiskelut. Kaikki uusi ja tuntematon saa miut todella ahdistuneeksi.
Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon. Tarpeeksi paljon, että pienen lapsen pää on hieman sekaisin. Oikeastaan melkein kaikki on muuttunut, enkä tiedä mitä ajatella siitä. Toisinaan se ahdistaa, toisinaan se tuntuu uudelta ja ns. hyvältä, joskus taas olen vain sekaisin.

Siitä on noin jonkin verran yli kuukausi, kun tutustuin ihmiseen, joka merkkaa aika paljon miulle. Voin vaan syyttää Hennaa tästäkin 'tuttavuudesta'. Voin vain syyttää itteeni, että menin ja ihastuin. Ääähh... En valita, paljoa.
En tiedä mitään ilkeämpää kuin se tunne ihmistä kohtaan, että välität siitä ihan helvetisti. Miulla näitä ihmisiä on pieni määrä. On ihmisiä, jotka ei enää niin paljon kuulu miun elämää, mutta silti en tahdo niitä poiskaa miun elämästä, koska niistä on tullut niin tärkeitä. Oon tavallaan huono sanomaan face-to-face ikinä kellekkää, että miten paljon ne miuhu on vaikuttanut ja kuinka paljon arvostan ja välitän, koska sillo tuntuu kuin kadottais ittestää kontrollin.
Osaan olla täysi kusipää rakkaitakin ihmisiä kohtaan, enemmänkin mitä lakikaan sallii. Olen toisinaan/joskus harvoin hieman oikukas...

Huoh. Hölmöt tunteet. Kaiken lisäks oon onnellinen nyt tiiän taas parin vuoden jälkeen miltä se edes hieman tuntuu. Pelkään million maa romahtaa taas jalkojen alla, koska tuntuu kuinka pikku hiljaa taas kaikki alkaa murtumaa.

Eipä muuta pientä valaistusta väsyneen ihmisen illan mietteistä. Ensi postaukseen kuvia. Wow!