Alkuun heti hieno lomapäivän pose. Siitä on jo aikaa kun viimeeksi olen antanut periksi ja kirjoittanut postauksen. Ehkä siis oli jo aika saada jotain aikaiseksi.
Se kunnon kohotus... se vähän jäi. Poikaystävä oli viikonloppuna yötä, syötiin pizzaa. Kaveri oli tiistaista keskiviikkoon yötä, syötiin mäkkäri ruokaa. :D Ei herran jumala, heti kun aloitti sen terveellisen elämän, alkoi syömään entistä hurjempia ruokia - eikä tietenkään osannut sanoa EI roskaruualle.
Hiihtoloma on mennyt vähän eri tavalla kun luulin. En maatunut sänkyni pohjalle, vaikka tänään sitä aktiivisesti pääsin viimein harrastamaan. Muuten olenkin viettänyt aikaa tallilla, kaverin ja poikaystävän kanssa.
Elämässä menee itseasiassa todella todella hyvin. Pieni ahdistus tuolla jossain mielenpohjukoissa on yhteishaun aiheuttama. Pitäisi miettiä mikä minusta tulee isona, vai tuleeko oikeastaan yhtään mitään. Kuten meidän äiti sanoo, ei se ole nähnyt minussa mitään kiinnostusta/kipinää yhtään mitään kohtaan. Joten... Lukioon minua on turha edes laittaa, amiksessa ei taas oikein ole mitään. Miksi elämän pitää olla näin hankalaa.
Tuon on silti pikku murhe. Alan taas pikku hiljaa tajuta mitä on onni, ja sekin löytyi aikalailla tän seurustelusuhteen myötä. 5kk ollaan nyt yhdessä kestetty, enkä ainakaan minä näe mitään, mikä ei estäisi tätä jatkumasta. Miten yksi ihminen voi muuttaa niin paljon?
Kuitenkin ensipostaus on se toivepostaus; kaverini.
Näkyillään! ;)
