27 helmikuuta 2013

Piga-possu




Yritin hieman realistisempaa tyyliä, petyin, mutta silti pidän tästä etäisesti, vaikka ei tullut sellainen kuin piti. 

Tiiättekö mitä. Huomenna teille päksähtää videopostaus! Pitkään muhittanut sitä ideaa, ja nyt se tapahtuu. Lisää höpötyksiä kaikesta huomenna. Videon laatu on sitten sitä samaa mitä viimevideossa (joka on varmaan vuoden takaa se löytyy kun tagilla etsitte video painikkeen kautta).

Tärkeä tietoni on sanottu joten aamen, ja huomiseen. Jatkan tilaustöiden piirtelyä, niistä kuvat sitten valmistumisen jälkeen. Valokuviakin on tulossa piakkoin. ;)

25 helmikuuta 2013

Face it all together ♫

naekaeru:

Or younger. Then also cry.



True story bro. Ei piirtäminen onnistu, ei kirjoittaminen, ei ratsastaminen (tosin ratsastus ei ole taidetta, urheilua se on), ja kun katsoo hienon kirjoittajan tai taitelijan töitä oli se vuoden tai kolme nuorempi, tai samanikäinen tulee kamala alemmuuskompleksi, ja ne jos vasta mitkä alentavat fiiliksiä. Usein syy miksi näitä esim. piirtämistaukoja on, että ei vain osaa kiivetä sen häpeän ja itseinhon alta kohtaamaan harjoittelun.
Harjoittelusta se kai on kiinni. Itse en niitä mitenkään kunniaa töilläni, toisaalta en haluakkaan. En osaa piirtää anatomisesti oikein, en käyttää valoja ja varjoja, linetys mitä sekin on? Piirtopyötä ahdistaa minua, ja usein käsintehdyt ovat vain luonnoksia. En ole tämän suurempi taitaja, mutta koska taide ei ole minun elämä pääpolku (eikä myöskään hevoset/ratsastus) ei sillä mitään. Kiva harrastus.

Asiasta kukkaruukkuun!

Kuitenkin enemmän miellyn kun katson hyviä leffoja. Esim. tässä käytiin kaverin kanssa Räyhä Ralf katsomassa, samoin Skyfall äiteen kanssa katsottiin eilen, tässä illalla katsoin Meet my Familyn. Elokuva voittoista, mutta minä pidän. Tässä jo suunnittelen uutta iskua elokuvateatteriin. Onhan noita leffalippujakin parit kasaantunut... voisi käyttää pois tieltä, kun ainakin yksi mieltä kutkuttava leffoihin tulossa (Lumoava Kirous).

Ps. olenko ainut joka repii hiuksiaan sen takia koska elokuvien nimen suomennetaan aivan järkyttävällä tapaa.

22 helmikuuta 2013

Hiihtoasua vaan päälle



Tumblr_mimbaaj4fv1rbaamso1_500_large



Tai sitten ei. Ehkä jätän hiihtelyt väliin, suuntaan tallinnaan ensi perjantaina, ja sitä ennen vain hölläilen. Loma tulee tarpeeseen. Vastahan oli joululoma, mutten yhtään pistä pahaksi tätä lomaa. Ah. Poissa koulusta, ei tarvitse miettiä mitään tulevia kokeita tai hyh jotain niinkin kamalaa kuin läksyjä.

Yh. Ensimmäinen kuva liittyen siihen nimenomaan, että tuntuu kun kaikki puhti olisi vähissä. Nukun kaikki päivät, kun herään on jo ilta ja kömmin nukkumaan omaan sänkyyn. En tee juuri mitään. Koulussa kaikki on tylsistyttävämpää kuin normaalisti. Tosin tänään oltiin hieman jo lomafiiliksissä, niin jaksoi ne kolme tuntia siellä virua (onneksi vain kolme, koulo loppui kaksi koulutuntia aijemmin). c:
Nämä kaksikymmentä hiljaista päivää... ovat olleet aika hiljaisia tosiaan. Elämä on pyörinyt hevosten ja koulun ympärillä. Ja koneen, ja vähän muun. Ei erikoisempaa.

Loppusanoina vielä mitäs tykkäisitte videopostauksesta hyyyyyyvin pitkästä aikaa? :)

Ja koska en voi vastustaa kiusausta
Pika suttuja (uusimmasta vanhaan)

02 helmikuuta 2013

Prinsessa vaiko Prinssi?

 http://ia.media-imdb.com/images/M/MV5BMTU1ODc3NTA0Ml5BMl5BanBnXkFtZTcwMTEwMDAwMQ@@._V1_SX214_.jpg

Kaikki tämä lähti siis youtube-videoista, tämä ajatus tähän postaukseen ja oman elämän pikakelaus.
 En ollut ikinä mikään prinsessa leffojen katsoja. Tykkäsin disneyn Aarre planeetasta, Notredamen kellon soittajasta, Atlantiksesta, hercules, Sinbad... ja monesta muusta saman kaltaisesta, siis Disneyn fani olin. Kyllä noissakin suurimmassa osassa on rakkautta, muttei mitään suurempaa prinsessa hömpötystä. Noissa oli jotain muutakin juonta, ja mielenkiintoisemmat hahmot. Myönnän minulla oli Barbin prinsessa leffoja, mutta harvemmin niistä innostuin.
Myöskin se millainen tyyli näillä elokuvilla on. Siis että ne eivät ole sellaisia animoituja kuten Ice Age, tai kaksin karkuteillä, vaan piirtettyjä! Minä mitään kolmiulotteista tai muuta kaipaa vaan sitä piiretyn tapaista. Juonikin näissä (mikä tosin ei liiy nyt enää ovatko animoituja vai ei) on minusta kiva. Hieman jännää, toimintaa, unelmia ja sitten vähän juu rakkautta ja muuta kivaa. Nam. :3 Olen kyllä vain piirettyjen elokuvien katsoja (etenkin disneyn elokuvien), en aikuistu, enkä haluakkaan.
http://www.deneroff.com/Images/Treasure%20Planet/Treasure%20Planet.jpg

http://25.media.tumblr.com/tumblr_mcotp1psOo1rj55gzo1_500.jpg
Suurimassa osassa on se kohtaus missä säälin hahmoja ja olen aivan nyyh, tai niissä on se aivan pöhkö hahmo joka vain aina on yhtä koominen tai sympaattinen. Prinsessa leffoissa on aina se joku ilkeä tihulainen ja sitten prinsessa ja joku mies.... tylsää. Sitten paha kukistetaan ja rakkaus kukkii. Okei disneyn leffojen prinsessat vielä menettelee, mm. Jasmine (Alddin).

Myönnän, olen youtubessa töllöttäjä. Katselen videoita hevosista, piirtelyistä ja milloin mitäkin. Tein sitten youtube löydön kyttäämieni ihmisten kautta. Eli se miten tähän aiheeseen päätyttiin on näiden syy videoiden syy ;

http://youtu.be/UnuPQxBnp64

http://youtu.be/_FcKbRZio0w

http://youtu.be/8FbK27MRdko

Eli siis disneyn eri leffojen hahmoja yhdistetty samaan videoon. Musiikki kertoo tarinan, samoin hahmot. Todella ainakin minua miellyttävää jälkeä. Jos on englannin taitoa tajuaa noiden suurinpiirtein ideat. :) Toivottavasti muitakin miellyttää.

Lukijat