29 maaliskuuta 2012

Levillä


Ollut kolmen päivän projekti iskeä tänne tekstiä... olen laiska ja en ole jaksanut edes halunnut yrittää kokeilla. Kuitenkin kerron tiivistettynä niitä tiettyjä asioita, koska ketään kiinnosta aivan kaikki siitä matkasta.

Ensimmäisenä voisi kertoa issikkaratsastuksesta. Meni ihan mukavasti, ja töltti tosiaan oli erittäin mukavan tuntuinen perseen alla. Ei oikeasti tarvinnut kuin vain istua (vaikka koko aika selässä olin hirveissä paineissa, että otus romahtaa kohta!). Oltiin ehkä 1½ tuntia siellä, ja oltiin pikkuserkun kahestaa siellä issikoilla menossa, tietty ohjaajakin oli. Ilma oli kaunis kun oltii ulkona, mutta kun pimeni sitten iltaa kohden (sehän nyt sentään oli 'kuutamoratsastus'). Ratsusnani toimi Stjarni. Ruuna, isoin ja vahvin, lukee esittelyssä. Vaikka luulin sitä pienimmästä päästä olevaksi. : ) Täältä voi vilkaista hieman hevosia, Stjarni aika lopussa.

Laskettelu... se meni ohi ehkä tunnissa, tai hieman pidemmässä ajassa. Pikkuserkku on lasketellu ihan pennusta asti, ja se osas. Mie marmatin ja valitin, että en osaa. Juu siihen asti osasin kunnes pikkuserkku vei jyrkkään rinteeseen ja totesi "ei se ole jyrkkä", tainu hieman käsitykset vääristyny. Mie laskettelin toista kertaa, ni se vie miut johoki jyrkkää rinteesee, ja olettaa, että selviän ilman mitää?! No juu.. katusin, ja nyt en tiiä onko kylkiluu siitä nyt suuttunu, kun siihen sattuu ihan mukavasti, vai oonko yskiny liian kovaa? Kyllä laskettelu on kivaa, mutta minä kun hermostun ja päätän, etten laske, tai tee jotain, en sitä tee. Raivostutti, kun en pysynyt pystyssä sitä mäke, koska en hyväksy virheitä, mitä itse teen.

Leffa/pizza pause. Oltii molemmat raahattu paljon leffoja matkaan mukaan, ja katsottiin esim. Remember me, Avatar, joku kauhu leffa, Valiant, Looney tunes jokin, Kaksin karkuteillä. Täytyy myöntää, että paljon on tullut nyt leffoja katseltua. Ja herkkuja ahdettii ittemme täyteen, en yhtään ihmettele, jos saan nyt vieroitusongelmia karkista, ja sipseistä, ja kaikesta musta mässystä, kun olen päättänyt taas hieman vähentää. Toisin sanoen, tehdä palveluksen lompakolle. Sitten kun tuli se päivä kun oli pizzaa tiedossa, otin tonnikalapizzan, pannupiza. Kyllä oli pizzoilla kokoa! Varmaan olisivat taskuun mahtuneet. :/

Kaupoille
kun oltiin siinä mökillä, niin ei siitä pitkä matka ollu keskustaan. Aika lyhyt, ehkä kilsa? Yks päivä myö rampattii erittäin useasti tuolla ja takaisin. Käytii viimesenä päivänä ihan coffarissa (coffee house) otin ite vaahtokarkkiakaakon, ja jaffaa. Ei tehny oikee mieli dumle kahvia, koska olin viimeeks saanu siitä aikamoisen kofeiinipiikin, ihminen joka sekoaa energiajuomista ja kahvista päivää. Ostin t-paidan. JOKA MAKSO 35€! En toki ole yhtään kauhuissa nyt, mutta koska eivät olleet minun rahoja, vaan äiteen antamaa ruokarahaa, ei siinä mitään. Se on tylsä kirkkaanneonvihreä, ja sivussa pinkki/liila tekti armada. Ihan jees päällä, paljo mukavampi, ku joku pintaa pitkin menevä.

Automatkat oli ehkä sillon tuskaa, kun jalat puutu, tai oli kusi hätä. Harvemmin mie kuitenkaan jaksan valittaa pitkistä matkoista, vaikka olisi 12tuntia meno/tulo matkaa. Usein joutunu pitkiä matkoja olemaan istumassa ja niin edelleen, sitten siihen tottuu. Miulle on luontevaa sitä paitsi nukkua autossa, jos mietitää mie voisin nukkua missä tahansa, melkee. Luin kirjaa, pelattii korttia, juteltii, kuunneltii musiikkia ja suurimmaksi osaks aikaa oltii vaa hiljaa.

Mukava reissu kokonaisuudessaan. Kamera oli mukana, mutta tapani mukaan, se sai surra siellä omassa tilassaan, kun mie pidin hauskaa, enkä kattonu elämääni linssin läpi.

Kiitos jos jaksoit lukea! Ja anteeksi, että tuli pitkä. 



21 maaliskuuta 2012

Leville

Rambo



Se olis sitten huomenna Leville. Ei siinä mitään, skippaan koulun viimosen tunnin, eli ATK:n ja se sopii mainoisti, mutta että sitten 12h ajomatka määränpäähän. Onneksi nukun autossa todella hyvin, moni sanoo, että autossa on vaikea nukkua, minun tarvitsee vain sulkea silmät ja nukahdan. Yksin en tänne lähde, mutten kyllä perheenkään kanssa, vaan pikkuserkkuni ja tuon vanhempien kanssa.
Kaksi lihapullaa
 Ei pahemmin olla mitään valmiiksi suunniteltu, paitsi, että pitää saada kotipizzasta pizzat, 'kuutamo' ratsastukseen ja sitten laskettelemaan... ja elokuvia paljon elokuvia! Elikkä juu... koko aika on tavallaan laitettu jo lukkoon, mutta kuitenkin tätä turhaa aikaa on, mutta ihan hyvä sekin on. Toista kertaa rinteeseen, ja issikoilla ekaa kertaa ratsastamaan (vaikken koskaan ikinä ole ymmärtänyt miksi ihkutetaan millä hevosroduilla ollaan ratsastettu ja miten...) tai vaeltamaan sitten hevosilla. Katsoo nyt sitten. : ) Onneksi leffat ja kotipizza ovat tuttuja. Ja seura on mieluisaa.
Pikkuserkku ja mie ei olla koskaa oltu kovinkaan läheisiä, ennen ku löydettii toisemme samasta koulusta, samasta kaveripiiristä. Nyt ei enää vaa tuijoteta toisiamme, ja toivota, että toine sanoo jotain, nyt tuijotetaa toisiamme ja luetaa toistemme ilmeitä ja nauretaa. Voiko niin sanoa? Vois sanoo, että tälläselle epäsosiaalipaskalle on ihme, että tavallaan tutustuin ihmiseen niin nopeasti, ja mikä ihmeellisintä siitä tuli miulle yks tärkeimmistä. Harmi, ettei se voi lukee, tätä ku ei tiiä tätä blogia.. mutta toivottavasti oon sille yhtä rakas pikkuserkkuperse. :)

Moni miettii miksi helvetissä sinne kylmään... jos siellä nyt edes vilposa on. Minä pidän talvesta, jos saisin päätää voisin muutta tuonne pohjoseen, mutta toistaseksi ikä, koulu jne. pitää miut täällä.
Kerron sitten palattua millaista oli meno ja niin edelleen. Koska toivon, ettei aikaa jää yhteen mitään sanomattomaan pitkään postaukseen

Hyvät viikonloput kaikille kun en niitä nyt pääse toivottamaan! ;)

10 maaliskuuta 2012

Lakettelemassa



Mieli on ku tuuliviiri. Eilen olin onnessani hevosen selässä, ja tänään päätin lupauksen itelleni joka pitää. Lopetan ratsastuksen kesällä, leirin jälkeen. Hevoset on tietty tärkeitä miulle, ja ne kohentaa miun mielialaa huomattavasti. Mutten tahdo pilata hevosia, joten jätän ratsastuksen. Voisi toki jatkaa talli hommilla, mutta sitten suren liikaa lopettamista. Joten unohdan sitten koko konit kokonaan.

Elikkäs tänään kävin laskettelemassa. Ensimmäistä kertaa ikinä laskettelu suksilla ja niissä 'isoissa' mäissä. Okei menin aluksi hyvin loivaa makea ja naruhissillä. Keh keh... Kaveri opetti siis laskettelemaan. Oli varmaan koomista kun minähän en osaa siis oikein luiseluhiihtoa, niin tönötän siellä sellaista urahiihtoa eteenpäin. Pari kertaa kun kaaduin, tai jarrutin mäkeen, piti kaverin kanssa tapella tulenko sieltä sitä loppu matkaa alas, vai enkö tule. Mutta tiesin, että joko jäähän siihen ja kuolen paikoilleni, tai sitten vain laskean aluksi. Syy miksi usein kaaduin oli kun menin niin pirun hitaasti. 5vuotiaatkin lasketteli paremmin kuin minä.
Tunti meni ja rupesin pysymään pystyssä, oli pitkä aika. Olen hidas oppimaan. Laskettelu oli yllättävän kivaa, vaikka marisin pitkään ennen koko tätä päivää, kuinka laskettelu on sitä ja tätä. Mutta kivaa se oli. Vois mennä uudestaaki, vaikka tuunkin menemään luultavasti 2vk päästä leville. Samainen kaveri on sinne nyt raahaamassa, omalle mökillee sinne. Käydää varmaa myös issikkavaelluksella, mutta pitää nyt kattoa.

Runnoin jo entisestään paskana olevan polveni, ja eilen vissiin sijoiltaan lähtenyttä kättäni. Taino käsi lähti eilen sijoiltaan ennen ratsastusta, ja kärsin siitä sitten tähän päivään asti. En tiedä onko se varmasti sijoiltaan, vai kuvittelenko vain. Helvetin kipeä se on, ja kun siitä tuli kipeä kuului mukava naksahdus/rusahdus. Nyt se on kipeä, ja en voi nostella sitä pahemmin ylös päin. Mutta ennenkin olen kipua sietänyt, joskus jopa nautin siitä.

Olikohan muuta? Aivan, oltii mäessä joskus kymmeneltä? Tai kaksikymmentä yli. Sitte lähettii jossaki varttia yli kaks. Oltii siis sinänsä aika pitkää. Kun sanoin, että tää ei onnistu, vähänkö hölmöä. Kaveri totes, että poiski voidaan lähteä. No ei kun tahoin lasketella. Kannattaa tehdä minun kanssa uusia asioita. Hah. Iskä ja äitee totes (ne on lasketellu joskus mut lopettivat noin 10vuotta sitte kävivät iha ulkomaillaki laskettelemassa), että varmasti tykkäisin. Intin vastaan. Mutta nyt täytyy todeta, ne oli oikeessa.

Täytyy muistaa minusta ei tule kuitenkaan himo lasketteliaa, ja minua ei saa yksin mäkeen. Ja hmm... no... suosittelen kaikkia kokeilemaan kerran elämässään, vaikka se voi aluksi sattua kun kaatuu. Itse yhdessä vaiheessa tulin selkä meno suuntaa, oikeastaan perse. Perse oli kohden taivasta minulla oli kädet maassa, ja liu'uin taakse päin mäessä. Oli varmaan koomista. Sitten taisinkin jotenkin rönähtää mahalleni. '


Okei ei minulla muuta bye bye o/

Lukijat