"Why fall in love when you could fall on the floor and never get up."
Kaksi viikkoa on mennyt aika nopeesti ohitse. TET-jakso ohitse - olin siis tallilla - ja hieman sekavin mielin takaisin koulunpenkille maanantai aamuna. Tallilla oli mukavaa aikaa, vaikka aluksi se oli hieman pelottavaakin, mutta hyvinhän tallielämään sopeutui. Kouluelämään en kyllä sopeudu ikinä, kapinoin sitä vastaan vielä tämän vuoden. Sitten olenkin paniikissa, miten sitten jatko-opiskelut. Kaikki uusi ja tuntematon saa miut todella ahdistuneeksi.
Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon. Tarpeeksi paljon, että pienen lapsen pää on hieman sekaisin. Oikeastaan melkein kaikki on muuttunut, enkä tiedä mitä ajatella siitä. Toisinaan se ahdistaa, toisinaan se tuntuu uudelta ja ns. hyvältä, joskus taas olen vain sekaisin.
Siitä on noin jonkin verran yli kuukausi, kun tutustuin ihmiseen, joka merkkaa aika paljon miulle. Voin vaan syyttää Hennaa tästäkin 'tuttavuudesta'. Voin vain syyttää itteeni, että menin ja ihastuin. Ääähh... En valita, paljoa.
En tiedä mitään ilkeämpää kuin se tunne ihmistä kohtaan, että välität siitä ihan helvetisti. Miulla näitä ihmisiä on pieni määrä. On ihmisiä, jotka ei enää niin paljon kuulu miun elämää, mutta silti en tahdo niitä poiskaa miun elämästä, koska niistä on tullut niin tärkeitä. Oon tavallaan huono sanomaan face-to-face ikinä kellekkää, että miten paljon ne miuhu on vaikuttanut ja kuinka paljon arvostan ja välitän, koska sillo tuntuu kuin kadottais ittestää kontrollin.
Osaan olla täysi kusipää rakkaitakin ihmisiä kohtaan, enemmänkin mitä lakikaan sallii. Olen toisinaan/joskus harvoin hieman oikukas...
Huoh. Hölmöt tunteet. Kaiken lisäks oon onnellinen nyt tiiän taas parin vuoden jälkeen miltä se edes hieman tuntuu. Pelkään million maa romahtaa taas jalkojen alla, koska tuntuu kuinka pikku hiljaa taas kaikki alkaa murtumaa.
Eipä muuta pientä valaistusta väsyneen ihmisen illan mietteistä. Ensi postaukseen kuvia. Wow!
Kaksi viikkoa on mennyt aika nopeesti ohitse. TET-jakso ohitse - olin siis tallilla - ja hieman sekavin mielin takaisin koulunpenkille maanantai aamuna. Tallilla oli mukavaa aikaa, vaikka aluksi se oli hieman pelottavaakin, mutta hyvinhän tallielämään sopeutui. Kouluelämään en kyllä sopeudu ikinä, kapinoin sitä vastaan vielä tämän vuoden. Sitten olenkin paniikissa, miten sitten jatko-opiskelut. Kaikki uusi ja tuntematon saa miut todella ahdistuneeksi.
Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon. Tarpeeksi paljon, että pienen lapsen pää on hieman sekaisin. Oikeastaan melkein kaikki on muuttunut, enkä tiedä mitä ajatella siitä. Toisinaan se ahdistaa, toisinaan se tuntuu uudelta ja ns. hyvältä, joskus taas olen vain sekaisin.
Siitä on noin jonkin verran yli kuukausi, kun tutustuin ihmiseen, joka merkkaa aika paljon miulle. Voin vaan syyttää Hennaa tästäkin 'tuttavuudesta'. Voin vain syyttää itteeni, että menin ja ihastuin. Ääähh... En valita, paljoa.
En tiedä mitään ilkeämpää kuin se tunne ihmistä kohtaan, että välität siitä ihan helvetisti. Miulla näitä ihmisiä on pieni määrä. On ihmisiä, jotka ei enää niin paljon kuulu miun elämää, mutta silti en tahdo niitä poiskaa miun elämästä, koska niistä on tullut niin tärkeitä. Oon tavallaan huono sanomaan face-to-face ikinä kellekkää, että miten paljon ne miuhu on vaikuttanut ja kuinka paljon arvostan ja välitän, koska sillo tuntuu kuin kadottais ittestää kontrollin.
Osaan olla täysi kusipää rakkaitakin ihmisiä kohtaan, enemmänkin mitä lakikaan sallii. Olen toisinaan/joskus harvoin hieman oikukas...
Huoh. Hölmöt tunteet. Kaiken lisäks oon onnellinen nyt tiiän taas parin vuoden jälkeen miltä se edes hieman tuntuu. Pelkään million maa romahtaa taas jalkojen alla, koska tuntuu kuinka pikku hiljaa taas kaikki alkaa murtumaa.
Eipä muuta pientä valaistusta väsyneen ihmisen illan mietteistä. Ensi postaukseen kuvia. Wow!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti