28 syyskuuta 2013

Fashion by night

be wild, have fun ♡


Musiikkia teille meiltä.


Party all night. Muodin yö on taas vaihteeks käyty läpi, ehkä hiukan erilailla kuin muina vuosina (ja viime vuonna se jäi kokonaan välistä). Mitään en saanut ostettua, koska kaverit olivat sitä mieltä, että minua ei päästetä shoppailemaan. Vaikkakin vihaan shoppailua, olisin eilen kyllä mieluusti hetken leikkinyt true shoppailijaa. Pääsin hetkeksi h&m:ään mutta löysin taas shoppaus inhoni ja lähdettiin aika pikaisesti pois sieltäkin.
Hauskaa pidettiin Hennan, Panun ja Rikun kanssa. Ainakin miulla oli mukava ilta, vaikka oli törkeän kylmä ilma, ja juominen oli aika lailla rajattua. Mutta ehkä parempi niin. Oli mukava nähdä Panua pitkästä aikaa, ja viettää aikaa noiden kolmen kanssa (vaikka toisinaan porukka jakautui hieman kahtia).
Kotiin päästiin lähtemään noin puoli yksi, Henna tuli yöksi ja Rikunkin piti tulla, mutta sille tuli hieman esteitä tänä viikonloppuna sinänsä sääli, mutta saihan Henna kauan haluamansa tyttöjen illan.  :)
Hey idiota, te amo
 For you all
"Työ ootte nii ällöttäviä!" - Henna, koko illan hokema. Tais olla vaa kateelline ku eräillä oli oma lämpöpatteri mukanansa. Lämpöpatteri josta Henna myös kertoi olevansa mustasukkanen, mutta sehän menee niin vain, että minulla on kaksi omaa pientä mussukkaa.


Rakkaat ihmiset, myös te joita näin pikaisesti kiitos eilis illasta. Oli mukavaa ja noh pääsimpäs pois kotoa kitumasta, vähän kaupunki menoa. Pär pär. Ei minulla muuta ihkuttamisen aihetta tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lukijat