05 tammikuuta 2014

Vuosi 2013




Varoitan luvassa pitkä postaus, kuvineen päivineen.
Viimevuosi oli tapahtumarikas. Alku kuukaudet ovat harmaan savun peitossa. Johtunee siitä, että silloin kärsin vaihteeksi kauheasta pään sisällä vellovasta koomasta ja kaikki tuntui uuvuttavalta ja joksenkin turhalta. Kevään edetessä koulu alkoi todellakin tuntua ahdistavalta ja elämä tuntui turhalta ja teki mieli vain unohtaa maailma ja jäädä neljän seinän sisälle.
Toukokuussa käytiin Pinkin keikalla Sonjan ja Ellan kanssa. Hyvä keikka, hieno show. Pian sen jälkeen loppuikin koulu, todistus iskettiin käteen ja pääsi kesän viettoon. Kesän aikana tapahtui paljon asioita, jotka muistan vielä kauan - suurimmaksi osaksi hyviä muistoja. Molemmat leirit, rippijuhlat, matkat. Vietin suurimman osan ajastani Hennan ja Panun kanssa, toisinaan taas olin vain kotona.
Syksyllä koulu alkoi, mutta uurastus jäi, ja kapina vanhempia vastaan paheni. Kotiin tuloajat heitteli, olin koko aika äkäinen ja tein kaiken aikalailla oman pään mukaan. Ja saihan siitä aina arestia joksikin aikaa. Röökiä kului ja tuntui mukavalta välillä vähän uhmata käskyjä, olla kuin ei olisi mitään rajoja.
TET-jakson aikana järki alkoi palata päähän ja voimat alkoivat palata, kyllä sitä koulua ehkä vielä jaksaisi, porukoita ei niinkään. 'Talvi' alkoi saapua ja noh eipä sen ihmeellistä. Ennen joululomaa kaikki voimat oli viety syystä X. Siltikin kavereiden voimalla tähänkin asti on tultu.

Vuosi 2013 kuvina:


Tammikuussa kävin viimeisen kerran Donin luona. Vuokraamisen lopetettua tuli todella ankea olo, ja teki mieli kuitenkin soittaa omistajalle, voisinko sittenkin jatkaa vuokraamista. Jatkoin siis hevostelua vain ratsastustunneilla. Opin Donin kanssa tiettyjä asioita itsenäisesti ratsastamisesta, toivottavasti siitä on tulevaisuudessa hyötyä.

Käytiin Tallinnassa maaliskuun lomilla Ellan kanssa. 

Hennasta ja miusta tuli tosi läheisiä kevään lopussa/kesän alussa sen jälkeen, kun oma mielenterveys petti muiden kavereiden keskellä, eikä oma pää meinannut toimia kovinkaan hyvin sen jälkeen muutenkaan.
Tutustuin Hennan kautta myös moniin muihin mahtaviin ihmisiin, esim. Panuun, joutsenolaiseen immeiseen ja myöhemmin elokuussa sitten Rikuun. Uudet ihmiset piristivät kummasti.
Kesäkuuss olin r.leirillä. Ratsastusleiri oli mahtava, sain viettää Santun ja 3 muun kanssa heppaelämää. Mukavin ratsastusleiri tähän mennessä, hevoset olivat tuttuja, joka teki leiristä varmaan vieläkin kivemman.
Kehityin omasta mielestäni ratsastuksessa jonkin verran vuoden sisään. Kävin yhdissä harjoituskoulukilpailuissa todetakseni etten vielä ole valmis kilparadoille - jännitän tilannetta aivan liikaa.

Ripari kesäkuunlopussa ei ollut niin ihmeellinen mitä moni on kertonut. Sain pari kaveria, ja noh pääsin ripille. Rippijuhlat oli vaatimattomat mutta mukavat. Sielläkin sai nauttia Santun, Hennan ja Panun seurasta. Rippi/synttärilahjaksi sain myös pienen vaivaisen mopon. Sillä tuli myöhemmin syksyllä ajaltua paljon ajoluvalla ja ajoluvatta. 

Pärnun matka elokuun alussa oli mukava mutta toisissa tilanteissa taas täydellistä tuskaa. En voi ainakaan väittää, että loppu päivät lomasta olisivat olleet tylsiä päiviä neljän seinän sisällä. Ensivuonna voisi ottaa uusiksi, jos saisi kaapattua kaverin tai pari mukaan.

Avenged Sevenfoldin keikka oli 6. marraskuuta. Sitä lämppäsi Five finger death punch. Se vain oli jotain mahtavaa. Tosin show ei ehkä vetänyt vertoja Pinkille, mutta kuitenkin tullut enemmän merkityksiä näiden bändien kappaleille joten en voi sanoa muuta kuin rakastin tuota iltaa.

Joulukuu ja joululoma meni sitten jouluhässätyksen ja Uuden vuoden merkeissä kotona.

Vuodelta 2014 en oikeastaan odota mitään erikoista, saa nähdä mitä se tuo tullessaan.




Ei kommentteja:

Lukijat