Tässä tuli jo hirveä hinku hevosen selkään kun lukenut hevosblogeja, ja katsonut olympialaisen kouluratsastus (ja hieman tuli esteiden ryhmiä katottua). Tuli sitten mietittyä omaa heppatyttöilyä, ja todennut, että orpo olo ilman minkäänlaista tallisähläystä. Eniten varmaan ikävä kun palaa ratsastuskoululle kesäsentauon jälkeen, kun eräs Roni ei enää sieltä löydy. Se oli hevonen, joka opetti paljon minulle viime talven tämän kevään loppuun. Vaikka se oli vaa ratsastuskoulun hevonen, kyllä mie siihen kiinnyin kun melkein aina sillä ratsastin. Harmittaa, ettei ole yhtään kuvaa Ronista & miusta, ni vois vähä näyttää kuka turpamoottori olisi kyseessä.
Myöskin Putte (kuva) opetti miuta omalla tavallaan, tosin yhdessä vaiheessa ei toivotusti, mutta opetti jämäkkyyttä ja vähän milloin mitäkin.
Se tosiaan tuntu hieman raskaalta aatella, ettei sitä enää oo siellä. Talilla on uuet opettajat, ja uuet hevoset, varmaa myös uusia kasvoja. Jännittää, ja samalla on ikävä vanhaa tallintunnelmaa. Eiköhän kuitenkin tuohonkin totu ajastaan.
Noh jaa, kohta taas hevosen selässä, toivottavasti nyt estepainotteisen opettajan kanssa pääsisi hieman päästämään höyryjä esteillä. Nyt kun tämän vähän yli viiden vuoden aikana pääosin koulua vain jauhanut ja jauhanut. En ole oikein mennyt suuntaan tai toiseen ratsastajana pariin vuoteen, vaikka Ronin kanssa opin tekemään paremmin selviä apuja, ja hieman harjoittamaan istuntaakin.
Vaikka miun piti tää harrastu lopettaa kesän jälkee, en vaa pysty.
Hitto ku kuulostanki tekopyhältä vaihteekti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti