Mie haluun vaa sanoo. Sie oot tositärkee vaikken mie sitä äänee koskaa sanokkaa. Ja se johtuu vaa siitä, että toivon, että sie tiiät sen jo ilma sanomistaki.
Juu hieman on sekavaa ja yök kun on lälly olo. Tässä hieman vaihteeksi aatellu omiaan tän iltaa. Vähän kaikkea syvällisempää sontaa, jota harvemmin edes yrittää miettiä sen tarkempaa. Faktahan se, että mie en jaksa enää ajatella vakavasti asioita. Aattelen, ettei miulla oo oikeutta murehtia asioita, miullaha on kaikki hyvin. Miun ei tarvii miettii syvällisiä, kaikki on oikeeasti nii täydellisesti. Tai ainaki melkee. Mitä siis märehtimää? Näkee niitä joilla menee huonommi, ja mie murehdin omia pikku murheitani, mitkä kyllä on aika olemattomia. Kai mie vaa haluan olla joku ihmeen teiniangstilapsi kun ei jaksa miettiä positiivisesti. Hyh oikein kuvottaa ajatella mitään tällästä syvällistä. Kai mie vaa patoon kaiken sen oudon itteeni, ku miullaha on kaikki hyvin?
Mikään ei ole pysyvää sanotaan, en koskaan uskonut siihen. Elämä jatkuu ilman minun uskoanikin siihen.
Ystävät on korvaamaton hyvänolonhuume, tosin joskus niistä välittäminen tuo päänvaivaa.
Öitä kun ei sen kummempaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti