06 helmikuuta 2012

Helsingfors





I'm boring human. Peace.

Tuossa viikonloppuna mentiin pikkuserkun kanssa (joka on tämän vuoden aikana lähentynyt enemmän ystäväksi mitä ennen on ollut) Helsingissä. Kyllä eksyttiin pari kertaa, me maalais juntit mietittiin myös, miksi mentiin 'toisesta' Stokarista toiseen, tietämättä. Eli kaksi eri rakennusta, mietittiin hetki ja sitten päätettiin että oltiin tultu maanalta. Vau. :D  Molemmilla oli rahaa vaatteiden ostamista varten, mutta minulla rahaa meni vain korviksiin, ostin perus lärpäkkeet ja yhden uuden venytyksen. Trul. Vihreän, tavallaan spiraalin.

Alkuperäinen tarkoitus helsinkiin oli mennä katsomaan Apassionataa. Juu, ratsastan sillä tavallan joka kerran kun menen hevosen selkään... En IKINÄ voi kuvitella itseäni niin hyväksi ja osaavaksi ja woow. Se oli upean näköstä. Se yhteistyö, ja se show. Ah. Niiden ratsastajien taidot ja kaikki. Miksen minäkin osaa, tavallaan siitä sainkin halua kehittyä vielä enemmän ja enemmän. Mutta miusta tuntuu että myllään täällä aloittelioissa loppu ikäni, hei. Otin yli 800 kuvaa niistä hevosista, yhdessä vaiheessa kamera näytti 1129, mutta poistin aika lailla kuvia. Mutta siellä on myös ne muutamat tauon-yritys-pysäytys-kuvat jotka eivät oikein olekkaan kovin ihmeellisiä.



Trul. Tänään vaihtu koulussa jakso, ja se niin ihna uskonto tuli lukujärjestykseen. Suorastaan inhoan uskostoa, kun kaverini vihaa musiikkia ja toiset sitten eivät olekkaan sanoneet mitä vihaavat, mutta minä vihaan uskontoa. Isäni ja mummoni ovat niin jeesustelevia ihmisiä, olen kestänyt sitä koko ikäni. En usko mihinkään Jumalaan, isolla J:llä tai mihinkään muuhunkaan. Inhoan sitä. Tosin, en halua estää muita uskomasta, tai mitään. Minä uskon vain syntymään ja kuolemaan that's it. Minun mielipiteeni. Onneksi opettaja ei vaikuttanut kovinkaan jeesustelevalta ihmiseltä. Rauha minulle.
Huomenna on helppo päivä, Ruotsia, äikkää ja köksää kaksi viimeistä.

Voisi ensi kerralla jutella hieman näitä niin normaaleitakin asioita kuin poikia. ;) GRRRR! HÅT. Hahah, tosin ei miulla niistä paljoo oo kerrottavaa, mutta ensimmäisessä blogissa kerroin joka postauksessa poikatilanteen, nyt teen sen kerran, ja vain kerran. Voin sanoa hieman näin että se on tavallaan mielipide postaus. Elikkä. Yksi ISO postaus minusta ja noista munakkaista.

Ei kommentteja:

Lukijat