Hmm.. mietin tässä. Haluanko kirjoittaa mitä. Haluanko kertoa tästä tyhjästä fiiliksesta vai mitä minä oikein tahdon? Taidan kertoa vaikkapa nyt ystävistä. Usealla ihmisellä heitä on, joillakin ei. Minulla on yksi johon luotan, yksi jolle voin vittuilla ihan vapaasti, yksi jolle näytän kieltä kun kaikki on päin seinää. Mietin aina, miksi sen pitäisi edes yrittää jaksaa miuta. On aika ilmi selvää, että otan hermoon kerta pari päivässä ystäviäni. Olen kiitollinen että ovat edes pysyneet matkassa tähän asti, jollain tapaa. Vaikka aina tule mietittyä kuinka voisin yhä olla se yksinäinen penska räkäposkella, mitä siis olen ipanana. Silloin en osannut olla kuin muut, nyt en halua olla kuin muut, en tahdo että kukaan tutustuu minuun, koska he pettyisivät. Pettyisivät tähän kusimulkeroon. Itselläni on hieman vaikeuksia tottua ihmisiin, luottaa ja edes suhtautua uusiin tuttavuuksiin kovin iloisesti. Olen surkea pitämään ystävyyssiteet kasassa ja todella surkea luomaan moisia. Yksi syy on se luottamus. En osaa luottaa melkein edes itseeni niin kuinka voisin sitten muihin luottaa? Ainakaan luottamus ei ihan heti heruisi. Jos voisin vain tietää miksi aina olen epäluuloinen itsestäni, en muista. Pelkään itse olevani riittämätön, edes kaverina. Kuitenkin luonteeni on hieman mitä on, en voisi koskaan luvata olevani kunnon ystävä, sellainen joka ei satuttaisi, tai sellainen joka oikeasti välittää. Olen hieman katkera miten annoin elämön mennä, siksein muihin pahemmin tahtoisikaan antaa aikaa, enää uusille ystäville, uusille kasvoille. Hrr... jotenkin vain ahdistaa.
Ystäviä ilman olisin varmaan masentunut vamma, joka ei osaisi sanoa mitään, hiljainen, angstinen ja väkivaltanen. Hieman minulla ollut kaiken muun kanssa ongelmia paitsi hiljasuuden. On hieman tullu törmäiltyä.. kivuliaastikkin. Tosin ystäväni on aina jollain tapaa auttanut. Usein vain olemalla olemassa. Aina en sano kaikki on päin hevonvittua, mutta se usein paistaa minusta. Liian hyvin oppinut tuntemaan tuo minut. Joskus vain teksi mieli käpertyä tuon luokse olla hiljaa ja vain purkaa ajatukset. Mutta tiedän etten osaisi olla hiljaa, tietäisin että vaivaantuisin. Vaikka tuo ihminen on minulle tärkeä, en edes tiedä miksi olen kiintynyt ihmiseen, joskus tekisi tietysti vain mädällä kalalla naamaan lyödä "HERÄÄ PAHVI!". Olisi varmaan ilme näkemisen arvoinen :D Ehkä se suuttuisikin, mutta tökkisin niin kauan että se raivostuu ja sitten.. en tiedäkkään mitä tekisin sen jälkeen. :D Ystäväni kun välillä on hieman miten sanosi, vittuuntunut/angstinen tai sen oloinen. Ahdistaa suunnattomasti. Mitä voin tehdä sille että se hymyilee?! Olen maailman surkein piristäjä. Tykkään enemmänkin kuunnella huolet ja sitten jotain, pohtia pois ne tai jotain muuta vastaavaa. Halata vaikka, vaikka kovin fyysisen kosketuksen ihmisiä olekkaan.
Äh jopas meni hieman tavallaan aiheesta ystävät - ystäväni on liian tärkeä aiheeksi. :) Ei se varmaan haittaa. Kun asia on näin, valitan. Tämä teksti on tehty 13.12.
Tää päivä. Voihan helvata mikä ahistus. Ahistaa perkeleesti. ÄRGH! Ja todellakaan kaverin vaikeudet ei auta pätkääkää. Tekee mieli auttaa mutta hitto soikoon, en voi koska tuskin edes osaa itsestäni pitää huolen, enkä edes osaa. Kaikki on valahtanu, kaikki elo miun silmissä tahon sen katoamaan, se on turhaa! Jumankauta. Toki mie hymyilen nauran ja teen kaikkea liiankin räväkkää. Se on miun persoona jos tuntuu että kohta kolkuttaa veitsi kurkulla. Äh en osaa sanoa mitään. Onneksi vielä on jotai etten masennu. Tieniangsti nyt kuuluu asiaan tietysti, mutta se on todella hölmöä tuntea se tunne. Noh juu koulussa taas vähän meni miten meni. Selvisi että liikuntakin on 7 ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti