I'm still daydreaming

Olen ollu pienessä kaamoksessa. Ei ole saanut aikaiseksi koskea näppäimistöön. Muutenkaan ei tule vietettyä päiviään netin syövereissä päivät pitkät kuten joskus ennen. Tunnun aina olevan hirveän väsynyt koulupäivien jälkeen, joten käperryn usein sänkyyn kuuntelemaan vain musiikkia ja pyrkinyt kasaamaan vaeltavia, sekaisin olevia ajatuksia. Se aika tuntuu jäävän taakse, kun en nähnyt missään mitään hyvää, en osannu olla oikeasti iloinen. Tuntuu, että kaikki menee nykyään paremmin (paitsi koulu).



Äh. En ole tehnyt mitään ihmeellistä. Kävin Avenged sevenfoldin keikalla Helsingissä marraskuun alussa ja sen jälkeen ei elämä ole ollut aikaisempaa erillaisempi. Vaikka kaipaan usein kaikkea uutta ja ihmeellistä, tajuaa sitä nyt, että ei sitä tarvitse joka välissä olla. Nyt on kiva vain elää tylsää pullamössö elämää. Jos totta puhutaan olen aina elänyt pullamössö kermaperse elämää. En valita.

Eipä kai muuta, pitäisi varmaan käydä nukkumaan nyt. Ja joskus panostaa blogiinkin. ;)
Öitä.

Hei Antti arvaa mitä?

Postauksessa; kaikkea tyhmää. + Kiroilevaa siili-sarjakuva painotteista...
Iltani mietteet? Hmm...; sääd, alone, pulihala, tekee mieli suklaata, voi ku on tylsää, ei nukuta. Kieritään siis sängyssä itsesäälin ja ihme virneen kera. Koko ilta ollut ajatuksiltaan yhtä liibalaabaa, tosin ratsastaessa sitten sainkin unohtaa piinaavat ajatukset ja muut inhottavuudet.
Kuukausi vaihtuu pian. Odotankin innolla ensi kuuta, parista syystä, mutta niistä ehkä sitten lisää kun on sen aika. :) Tässä kuussa ei myöskään mitään niin suurta ja hämmentävää tapahtunut, odotin kyllä kovasti edes päivän kestävää lumipeitettä maahan, mutta ei. Sadetta ja muutenkin kurjaa masentavaa säätä.

Minä joka aina huusi kovaan ääneen "En aijo seurustella, hullujen hommaa." Saanko perua puheeni? Tässä on omat huonot ja hyvät puolensa. Kaipaan toki sitä ns. sinkkuutta mutta koska se ei ollut miulle mitenkään ihmeellistä aikaa kaipaan siitä vaa jotain sitoutumattomuutta. Hyvinä puolina kuitenkin on että on se joku jonka kainaloo käpertyä piiloon pahaa maailmaa. Hyvä huudella näin kun koko juttua perjaatteessa ole alkanutkaan. Silti, tulee vaa semmonen asdfghjkl olo kun tajuaa toisinaan, "Ainiin se mieheke on olemassa". Äh, lyökää joku miuta paistin pannulla päähän ja sanokaa, että se on kuitenkin kohta ohi, pilaat kuitenkin kaiken, joten lopeta tuo. Siinä suurin pelkoni, onnistun aina pilaamaan suurimman osan ihmissuhteista, jollain tapaa, joten hieman pelottaa.

Ei muuta. Yritän kai nukkua tänä yönä. Näytän aamulla muuten aivan puolikuolleelta.

Emotional Bullshit

"Why fall in love when you could fall on the floor and never get up."
Kaksi viikkoa on mennyt aika nopeesti ohitse. TET-jakso ohitse - olin siis tallilla - ja hieman sekavin mielin takaisin koulunpenkille maanantai aamuna. Tallilla oli mukavaa aikaa, vaikka aluksi se oli hieman pelottavaakin, mutta hyvinhän tallielämään sopeutui. Kouluelämään en kyllä sopeudu ikinä, kapinoin sitä vastaan vielä tämän vuoden. Sitten olenkin paniikissa, miten sitten jatko-opiskelut. Kaikki uusi ja tuntematon saa miut todella ahdistuneeksi.
Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon. Tarpeeksi paljon, että pienen lapsen pää on hieman sekaisin. Oikeastaan melkein kaikki on muuttunut, enkä tiedä mitä ajatella siitä. Toisinaan se ahdistaa, toisinaan se tuntuu uudelta ja ns. hyvältä, joskus taas olen vain sekaisin.

Siitä on noin jonkin verran yli kuukausi, kun tutustuin ihmiseen, joka merkkaa aika paljon miulle. Voin vaan syyttää Hennaa tästäkin 'tuttavuudesta'. Voin vain syyttää itteeni, että menin ja ihastuin. Ääähh... En valita, paljoa.
En tiedä mitään ilkeämpää kuin se tunne ihmistä kohtaan, että välität siitä ihan helvetisti. Miulla näitä ihmisiä on pieni määrä. On ihmisiä, jotka ei enää niin paljon kuulu miun elämää, mutta silti en tahdo niitä poiskaa miun elämästä, koska niistä on tullut niin tärkeitä. Oon tavallaan huono sanomaan face-to-face ikinä kellekkää, että miten paljon ne miuhu on vaikuttanut ja kuinka paljon arvostan ja välitän, koska sillo tuntuu kuin kadottais ittestää kontrollin.
Osaan olla täysi kusipää rakkaitakin ihmisiä kohtaan, enemmänkin mitä lakikaan sallii. Olen toisinaan/joskus harvoin hieman oikukas...

Huoh. Hölmöt tunteet. Kaiken lisäks oon onnellinen nyt tiiän taas parin vuoden jälkeen miltä se edes hieman tuntuu. Pelkään million maa romahtaa taas jalkojen alla, koska tuntuu kuinka pikku hiljaa taas kaikki alkaa murtumaa.

Eipä muuta pientä valaistusta väsyneen ihmisen illan mietteistä. Ensi postaukseen kuvia. Wow!

Syksy tunnelmat

Syksy alkaa näkyä jo Lappeenranssa, myöskin tuntua. Nenä niiskuu ja yskin iltaisin keuhkot pihalle, kylmästä värjöttelen melkein koko ajan. Onneksi sinänsä tykkään syksystä, kaunista vuodenaikaa. Mutta miten sitä sitten kaunistelisi omaa elämäänsä.

1. Olen tavallaan arestissa.
2. Ja se on perseestä.

- Oon pahoillani äiti. En aina tiedä mitä teen. Otan omat harha-askeleet vaikka varoitat.
Oon pahoillani äiti. Ei päälläni taivas oo pilvetön, ja ite oon luonut tän ilmiön mut mä hoidan.
Oon pahoillani... -

No joo. Tullut tehtyä vääriä valintoja, joita en kadu. Olen tutustunut uuteen ihmiseen, josta on lyhyessä ajassa tullut omalla tavallaan tärkeä. Myöskin asioita joita ei pitäisi koskaan tehdä on tehty. = Älä kärähdä tupakasta vanhemmillesi. Älä karkaa kotoa noin vain. Älä tee mitään typerää muutenkaan. Älä tee itsellesi mitään. Älä sössi koulua.

Toisin sanoen voinko pahemmin ryssiä asiani viikon sisällä? Voisin, mutten sitä tee. Toivottavasti. Kuten sanottu muuten tilanne ei ns. vituta mutta kun en pääse huomenna leffaan. Onhan noita leffaja tietenkin vielä tulevaisuudessakin, kunhan pääsen tästä 500 vuotta kestävästä 'arestista' eroon.

Toivotan siis täältä neljän seinän sisältä muillekkin Hyvää syksyä!  :)

Sanat - Timo Pieni Huijaus - Pahoillani Äiti

Pigaluukki elämään

On niit parempiakin päiviä aina ollut. Pari viimestä päivää oon osannu olla vähän kärttynen.. mm. tänään kännykkä lensi seinään, hajotin kaapin oven. Kyllä, en ollut iloinen, olin harvinaisen äkänen, ja onneks kukaan ei eksyny tielle kysyy mikä siul on.
Pieni yllätys iskee ehkä nyt joillekkin nimitytäin positiivisiakin asioita sattuu (huonot vaa aina mainitaa ekana). Sain viimeinkin ajoluan, mutten korttia koska traktori korttia en oo vielä suorittanu. Minuahan siis ei enää saa jäämään kotiin. ;) Hmm.. ratsastukset alko taas, ei kovin hyvin, mutta kuitenkin hevosia taas en siis valita. Mitäköhän vielä. En tiedä. Elämä potkii nyt tarpeeks päähän, etten keksi oikein tuosta enempää. Voin kai ylistää nytkin kavereita. Mutten miehiä (tästä selitän joskus toiste). 

Hmm.. ei kai miulla muuta. Nopea pikakatsaus elämääni. Mutta siis ihmiset jos te haluatte tarkemmin tietää henkisenelämäni menoa voitte katsella miun tumblria. Koska addikti, niin siellä myös on sekaisenmieleni menot kuvina ja tekstin pätkinä. Siksi myös tää bloggauski taas vähän jääny. Varmaa tää koht jää taas jäähylle. Tai mistä sitä tietää.

Röllipeikko

Tömistelen takaisin arkielämään lomaelämästä, molemmat yhtä perseestä. Menempä tästä viiltämään ranteet auki nyyh nyyh. Voihan lol, kuinka hassu olenkaan.

Juu.. selitän joskus tuosta reissusta vähän iloisemmin, ja paremmalla tuulella. 

"Fake smile"

En tiedä lukeutuuko tämä mielipidepostauksiin vain yleiseen elämän liialliseen miettimiseen. Tässä postauksessa käsittelen nuoria. Heidän tunteitaan tarkemmin sanottuna.

Olen huomannut kuinka moneen on syystä a tai b, tai syystä tuntematon iskenyt masennus, siis ihan todettu. Se harmittaa ja tuntuu pahalta, koska tietää, ettei osaa samaistua toisen tunteisiin, eikä näin tiedä mitä sanoa tai tehdä (no mie oonki vähä muutenki puupökkelö jos joku sanoo, että sillä on huono olla). Sitten on näitä teiniangstaajia, itse heihin tavallaan joskus kuuluneena. Kaikki on väsyttävää, puuduttavaa, huono olo henkisesti, feikki hymy ja sisältä niin pirun murtunut ja plaa plaa plaa. USKON SEN! Kaikilla on tämä tunne joskus, kaikilla tuntuu toisinaan hyvin uupunut ja 'masentunut' fiilis elämään, ei kerta kaikkiaan jaksa. Kuitenkin alan repiä hiuksia kun vaikka fb täyttyy englannin kielisistä teksteistä "Fake smile", "You know my name, not my story", "I'm ok (not really)" "Broken." ja sitä rataa.
Asdfgghjkl... En halua tuomita, vai oikeastaan haluanko.. en mie tiiä. Äähh.. jos noita juttuja olisi aivan perusteellinen uskominen kaikki nuoret (varsinkin teinitytöt) ovat valtavan masennusepidemian iskemiä. Noh tytöt on tyttöjä mutta..
On se hyvä, että suurimmalla on edes tunteet.



Aihe on mietityttänyt miuta jo tovin. Tiedän ihmisiä, jotka ovat masentuneita, mutta piru vie eivät huutele siitä, he eivät kerro sitä miltä tuntuu. Sitten tulevat muut, jotka ruikuttavat koko helvetin maailmalle. Anteeksi. On se hyvä, että kerrotaan miltä tuntuu, ja hyvä että et ole sisäisesti ok, ja blaah. En tiedä leimaanko muut näin huomionkipeäksi, vai enkä vain osaa löytää empatiaa tälle ilmiölle. Toisinaan itse samaistuu niihin teksteihin, toisinaan niitä saattaa laittaa vaikka tumblriin, mutta se on minusta tavallaan eri asia kuin fb, muttei sielläkään viihdy kun kaikkien seinä on täynnä kuinka paha olo on. Tämä blogi onkin blogi tänne ruikutan kaikki pienet pikku huolet ja muut, tämä on ok. Jos ketään ei kiinnosta niin hyvä, jos jota kuta kiinnostaa niin antaa kiinnostaa.

Jos on oikeasti paha olo puhukaa kaverin kanssa. Se auttaa. Ainakin pitäisi. Se on ainakin parempi kuin jurruttaa tunteita sisällään, tai sitten antaa niiden tulla ilmi yhdellä vaivaisella kuvalla. Kai se on tässäkin kukin tyylillään.


Ehkä vedän liian isot pultit tästä, mutta jos joku oikeasti minulle rakas ihminen vaikka laittaisi jonkun sääd kuvasen omalle fb seinälleen varmaan olisin huolissani. En tiedä johtuuko se siitä kun on toisinaan omissa teiniagsteissaan ollut harvinaisen 'pohjalla', sitä ei toivo muille.
En tiiä vaikutanko kuinka ihanalta, ystävälliseltä, luotettavalta, kuuntelevaiselta, taikka sitten vain hyvältä ystävältä. Oonko mie edes mitään noista. Oonko edes hyvä ystävä? Kuitenkin mie aina tuun välittää miun ystävistä, vaikka en osaa sitä ehkä niin helposti sanoa ääneen.

Aihe hieman pomppi siellä täällä, ja tekstistä tuli pitkä mutta ah, nyt se on sanottu.
Kiitos. 

Bahis

Koska olen Bahis, en tuonut omia kuvia (kuvanmuokkausohjelmilla on sotakäynnissä minua vastaan).

 

Fiilikset heittelee vuoristorataa. Aluksi hymyillään niin leveästi, ja röhönauru raikaa, sitten tulee jokin pikku asia minkä muistan olen pielessä ja maailma romahtaa ympäriltä. Liittyi se sitten kouluun, harrastuksiin, minuun, sosiaalisuuteen tai muuten vain mahdottomaan ajattelumaailmaani. En vedä nolla fiiliksillä, pitää ajatella positiivisesti! Okei, juu olen pessimisti, joten häh, mietin sitten pyllyjä piristyäkseni, eikäkunsiismietin... : D

Tunteet kirotkaamme ne! Hyh, pois sellaiset. Tykkäisin olla tunteeton, ja kylmä, mutta tiedän mihin se johtaa. Yritin, päivän ajan, kikatin sanalle Winnie The pooh... poop. Hyvin menee mutta menkööt. Sen jälkeen taas tuli teiniangsti, ja totesin, ettei Ihaasta (Eeyore) saa väännettyä mitään mieltä vääristävää ja hauskaa. Kikatin myös likaiselle mielelleni, se siitä en siis ole tunteeton. Olen kikattava teini, joka masentuu kun tajuaa istuvansa koneensa edessä.



Koulussa menee kai ihan hyvin? Paitsi kun mietin huomista ruotsin koetta, yritin parantaa sen aineen suhteen, muttan jotenkin se vähän jäi, olen laiska. Enkun tunnilla naureskelin yksin tänään. Koska olen mahti.

Hyvät illan, päivän, aamun, tai vaikka iltapäivän jatkot o/

Luonnonlahjakkuus

Kai tiedätte sen tunteen ku haluu vaan päästää irti kaikesta, ei ees jaksa aatella selkeesti ja positiivisesti? Totta puhuen mie en enää jaksais ees jauhaa tätä samaa paskaa päivästä toisee mielessäni, mutten saa sitä pois. Tästä on tullut tapa, turvallinen ja 'lohduttava'.
Yksinkertaisetkaan asiat ei enää tuo sitä iloa mitä ennen, en ees tunne ansaitsevani niitä, miksi ansaitsisin? Paska elämä, paskan jauhaja ja ennen kaikkea merkityksetön. Pilaan kaiken, luonnonlahjakkuusko?
Kaverit, jaa en sitten tiedä enää. Vuokrahevonen, päätin tänään etten ansaitse sitä. Elämä, ollut päin persettä jo pitkään. Miten menee, oikeastaan ihan hyvin.
Tahdon pois täältä!
Tuntuu säälittävältä valittaa, mutten tiedä mihin purkaa tätä. Neuvoton. En osaa sanoa tätä äänee, enkä ees haluais. Onpas säälittävä olo, juuri sellainen olen huomiohuora tai jotain. Noh huomiohuoraillaan sitten.

Kuitenkin tänään tuli käytyä kaverin kanssa helsingissä pyörähtämässä. Olin aluksi nukkua pommiin, mutta hyvin kerkesin, päivä vierähti ja nyt istun tässä... laitoin uusiksi ulkoasun, bannerin kimppuun olen toistaiseksi pirun laiska käymään.Ja taas tästä tuli Johannan teiniangst postaus, jipiii, kaikki riemuitkaamme! Joulukuuhun on hurahtanut tämäkin aika muuten, minä usein niin jouluihminen en jaksaisi välittää siitä yhtään, ei vain nyt tunnu toimivan mikään.

Lights will guide you home

When you try your best but you don't succeed  
When you get what you want but not what you need  
When you feel so tired but you can't sleep  
Stuck in reverse

And I will try to fix you

Olen hiljaiseloni kai elänyt?

Ehkä pitäisi palata maailman tietouteen lirkutellen iloisia, eikä todeten, että nyt menee taas kaikki päin puuta? Ehkä teen siis niin.

Ensilumi tuli ja meni, ja nauttisin tosiaan jos talvi tulisi. Toisin kuin monet, minä pidän talvesta. Karua ja kaunista. Kesällä pitää pitää vähän vaatteita, niin ei tule kuuma, on kaikkialla vihreää ja yök, se into kaikkeen. Ohoh... mihinkäs tämä taas kääntyi. Talvella voi olla lumisotaa, tehdä lumienkeleitä, khyyylläää olen lapsellinen ja ne yöt! Ei ole mitään kaunimpaa kuin kirkas kuutamo, ja kiiltävä hanki.

Koulussa menee päin puuta, mutta mitä pienistä. Kyllä minä vielä elossa olen, jos ei muuta.
Kotona kaikki on hyvin.
Itsellä loppupeleissä kaikki hyvin. :)
Niin kävinhän minä puolassakin tässä välissä. Siitä ehkä joskus lisää tiivistettynä, kuvia sieltäkin on. Jos ehkä osaatte arvata oikein, voitte tietää mitkä näistä sieltä ovat. (Huom! Kaikki kännykkä kuvia)

Hahahaaa! Ja arvatkaapas kuka sai lainaan yli 500sivuisen tatuointi kirjan, sitä tässä kuolaten lueskelen. :D

Ameba

Miksi ihmeessä ihmisluonto on niin vaikea? Miksen voisi ameba, semmonen kiva löllerö, ei tunteita, ei oikeastaan mitään elettävää. :D Ei tarvis nyt miettiä blogin ulkoasua, ja valittaa kämpän siivottomuudesta ja kaikesta muusta yhtä mukavasta.

Totesin tänään kuinka typerä osaan olla, mutta kaikkihan sen jo tiesivät. Esim. koulussamme lukkiutuu ovet noin 15.40 eli viimeisen tunnin loputtua. Itse olin onneksi päässyt sisälle (viimeinen tunti eli tekninen oli toisessa rakennuksessa) ja siellä iloisesti jo kantelin ratsastus kamoja ja muuta odotin, että kaveri tulisi kaapilta. Samalla kässä tunnilla oleva poika sitten oli ulkona kun ovet oli jo lukkiutunut, ja katsoin kummissani ja virnistäen kun tämä ulkona seisoi oven edessä. Löi hetken tyhjää kunnes olin lähtemässä ja se koputti siihen oveen kunnes valkeni. Kuinka viisaat ihmiset ovat, kun kirjoittavat myös tälläisestä blogiinsa. :)
En voi sietään juuri nyt mitään omenaan liittyvää. Kiinnosti.
Ps. ei oo suklaata lohduttamassa. :/

Elämä on lyhyt, pidä siitä siis kiinni

Mie haluun vaa sanoo. Sie oot tositärkee vaikken mie sitä äänee koskaa sanokkaa. Ja se johtuu vaa siitä, että toivon, että sie tiiät sen jo ilma sanomistaki.

Juu hieman on sekavaa ja yök kun on lälly olo. Tässä hieman vaihteeksi aatellu omiaan tän iltaa. Vähän kaikkea syvällisempää sontaa, jota harvemmin edes yrittää miettiä sen tarkempaa. Faktahan se, että mie en jaksa enää ajatella vakavasti asioita. Aattelen, ettei miulla oo oikeutta murehtia asioita, miullaha on kaikki hyvin. Miun ei tarvii miettii syvällisiä, kaikki on oikeeasti nii täydellisesti. Tai ainaki melkee. Mitä siis märehtimää? Näkee niitä joilla menee huonommi, ja mie murehdin omia pikku murheitani, mitkä kyllä on aika olemattomia. Kai mie vaa haluan olla joku ihmeen teiniangstilapsi kun ei jaksa miettiä positiivisesti. Hyh oikein kuvottaa ajatella mitään tällästä syvällistä. Kai mie vaa patoon kaiken sen oudon itteeni, ku miullaha on kaikki hyvin?

Mikään ei ole pysyvää sanotaan, en koskaan uskonut siihen. Elämä jatkuu ilman minun uskoanikin siihen.

Ystävät on korvaamaton hyvänolonhuume, tosin joskus niistä välittäminen tuo päänvaivaa.

Öitä kun ei sen kummempaa?

Ikävä tuntuu jopa teennäiseltä

 
Tässä tuli jo hirveä hinku hevosen selkään kun lukenut hevosblogeja, ja katsonut olympialaisen kouluratsastus (ja hieman tuli esteiden ryhmiä katottua). Tuli sitten mietittyä omaa heppatyttöilyä, ja todennut, että orpo olo ilman minkäänlaista tallisähläystä. Eniten varmaan ikävä kun palaa ratsastuskoululle kesäsentauon jälkeen, kun eräs Roni ei enää sieltä löydy. Se oli hevonen, joka opetti paljon minulle viime talven tämän kevään loppuun. Vaikka se oli vaa ratsastuskoulun hevonen, kyllä mie siihen kiinnyin kun melkein aina sillä ratsastin. Harmittaa, ettei ole yhtään kuvaa Ronista & miusta, ni vois vähä näyttää kuka turpamoottori olisi kyseessä.
Myöskin Putte (kuva) opetti miuta omalla tavallaan, tosin yhdessä vaiheessa ei toivotusti, mutta opetti jämäkkyyttä ja vähän milloin mitäkin.
Se tosiaan tuntu hieman raskaalta aatella, ettei sitä enää oo siellä. Talilla on uuet opettajat, ja uuet hevoset, varmaa myös uusia kasvoja. Jännittää, ja samalla on ikävä vanhaa tallintunnelmaa. Eiköhän kuitenkin tuohonkin totu ajastaan.

Noh jaa, kohta taas hevosen selässä, toivottavasti nyt estepainotteisen opettajan kanssa pääsisi hieman päästämään höyryjä esteillä. Nyt kun tämän vähän yli viiden vuoden aikana pääosin koulua vain jauhanut ja jauhanut. En ole oikein mennyt suuntaan tai toiseen ratsastajana pariin vuoteen, vaikka Ronin kanssa opin tekemään paremmin selviä apuja, ja hieman harjoittamaan istuntaakin.

Vaikka miun piti tää harrastu lopettaa kesän jälkee, en vaa pysty.
Hitto ku kuulostanki tekopyhältä vaihteekti.

Everything

                                                                   

Tuota noin, eilen viittasin, että tänään tulisi luultavasti hieman jotain lässytystä (= minä avaudun jollain tapaa). Buhehee, nyt se alkaa.

Koska edellisessä blogissa puhuin unelmista, joten päätin nyt hieman sanoa, mikä olisi oikeasti unelmaa tai haavetta. Tiedän, etten tälläisenä laiskana paskana saa ehkä kahta unelmaa tai yhtä toteutettua. En ole ihminen joka sitoituu tiettyihin asioihin hyvin ja intohimolla jne. Mie vaan elän, en rakenna oikeestaa tavotteita, kuten jo sanoin, joten sinänsä huonompi juttu, mutta en voi vaan mitään.

Unelma ois muuttaa joko Australiaa tai Englantiin, sinänsä ehkä kuitenkin Englantiin, jotta ois helpompi käydä joskus katsomassa perhettä. Englannissa vaikka on sateista, ja siellä ole mikään erikoisen lämmin/kylmä ilmasto. Juuri sellainen kuitenkin, että minä siellä viihtyisin. Australia taas on maantieteellisesti kiinnostavampi (Englanti tavallaan kulttuuriltaan) ja noh siellä on aina lämmin ja siellä on meri, joka houkuttelee uimaan ja rannalle ottamaan aurinkoa. Mutta käsityksen mukaa siellä on todella tarkat maahanmuutto jutut? En sitte oo varma. Kuitenkaan tuskin kumpaankaan koskaan muutan, voihan sitä aina tonne pohjosempaa Suomee muuttaa (tai johonkin keskisuomee). Jos ei pysyn täällä.

Toinen unelma on pitemminkin tavallaan helpompi, mutta vaatii henkisesti enemmän.

Ois mukavaa kisata koulua (kouluratsastus) vielä joskus ehkä kansainvälisissä. Tosin mie tyydyn mieluummin harrastelija tasoon, koska en mie uskalla. Pilaisin kuitenkin hevosia, vahingoittaisin niiden upeasti koulutetut liikkeet. Hevosetha oppii koko ajan uutta, siksi jos ne päästää aluksi helpolla, kun ne kettuilee, on vaikeempi saada ne myöhemmin tottelemaa tunnilla. Ne on siinä vaiheessa oppinu olla piittaamatta siitä lullukasta siellä selässä. Vaikka 5vuotta on takana, näyttäs että ois vasta 2vuotta, ei se mitään hiljaa hyvä tulee, eikö? Mieluummin kuitenkin hevosmiestaidot, kuin ratsastustaidot. Ja miulla kumpaakaan ole. Aika näyttää. (Hyvin vaikea yrittää miettiä, että ajastaan, kun tuomitsee itsensä surkeaksi ratsastajaksi, ja miksen vain luovuttasi, nyt sanon että lol).

Haluan suorittaa kaksoisopinnot, lukio että amis. Hurr.. en tiedä sitten jaksanko. Se nähdään sitten kun rupean laittamaan hakua paikkoihin. Ammattia ei oo vieläkää oikei valmiina, en mie tiiä. Ahistaa ku ei tiiä miksi ihmeen ammattilaiseks mie haluan?!

Tatuointeja, lävistyksiä, sisustamista, kehitystä eriasioissa, haluan viettää kunnon opiskelija elämän, tahon pärjätä koulussa, saada miellyttävän kropan, tahon haasteita tietty, joku tietty lemmikki, joku jota rakastaa. Haluan elämän! Elämän mihi mie voin olla ees hetken tyytyväinen. Paljon asioita mihin mie voin vaikuttaa toisiin asioihin mie en vaikuta, vaan aika. Toki kaikki aikinaan, mikään ei tule olemaan täydellistä, elämä ei oo helppoa, ja kaikki pitää
itse saavuttaa. PITÄÄKIN OLLA  HELVETIN VAIKEAA!  Tietty mie teen asioista mielessäni tosi vaikeita, ja en osaa kattoo erikulmista (kute meijen äiti ja muut sanoo oon aika mielikuvitukseton tosiasioissa, en yritä ees kattoo asioita eritavalla, tuomitsen suoralta kädeltä).

 Kaikki kai joskus vaan selviää ja tulee miusta sitten vaikka... tarjoilia ja kurjaelämä, kyllä mie ehkä jostain pidän sillo? Ei kaikki asiat voi olla samaan aikaan huonosti, toki niin aattelee kun on pahalla päällä yms. mutta kuitenkin ei niin ole. Miekin joskus aattelen ja kiroon, että yhyy, mutta sitten ei kaikki oo pahasti. Ehkä yks, kaks, no pari asiaa, mutte kaikki. Pessimistin on vaikea myöntää tota, mutta päätin kuitenkin sanoa sen.

Nyt öitä, tulipaspitkäjuu..