Samaistuin Muuttolintuun

Nonniin kaikki nassukat jotka tästä blogista ovat olleet kiinnostuneita (tai tähän jollain tapaan mieltyneet/samaistuneet) katseet TÄNNE. Löydätte kuulumiset tuolta tätä nykyä. Aloitus on hieman karkea ja mitään sanomaton, mutta kyllä tuollakin vauhtiin päästään. Eli muutto on tapahtunut.

Toivotan tämän vanhan blogin puolelta hyviä jatkoja kaikille lukijoille. :) 

DÄÄMM

Alkuun heti hieno lomapäivän pose. Siitä on jo aikaa kun viimeeksi olen antanut periksi ja kirjoittanut postauksen. Ehkä siis oli jo aika saada jotain aikaiseksi.
Se kunnon kohotus... se vähän jäi. Poikaystävä oli viikonloppuna yötä, syötiin pizzaa. Kaveri oli tiistaista keskiviikkoon yötä, syötiin mäkkäri ruokaa. :D Ei herran jumala, heti kun aloitti sen terveellisen elämän, alkoi syömään entistä hurjempia ruokia - eikä tietenkään osannut sanoa EI roskaruualle.
Hiihtoloma on mennyt vähän eri tavalla kun luulin. En maatunut sänkyni pohjalle, vaikka tänään sitä aktiivisesti pääsin viimein harrastamaan. Muuten olenkin viettänyt aikaa tallilla, kaverin ja poikaystävän kanssa.

Elämässä menee itseasiassa todella todella hyvin. Pieni ahdistus tuolla jossain mielenpohjukoissa on yhteishaun aiheuttama. Pitäisi miettiä mikä minusta tulee isona, vai tuleeko oikeastaan yhtään mitään. Kuten meidän äiti sanoo, ei se ole nähnyt minussa mitään kiinnostusta/kipinää yhtään mitään kohtaan. Joten... Lukioon minua on turha edes laittaa, amiksessa ei taas oikein ole mitään. Miksi elämän pitää olla näin hankalaa.
Tuon on silti pikku murhe. Alan taas pikku hiljaa tajuta mitä on onni, ja sekin löytyi aikalailla tän seurustelusuhteen myötä. 5kk ollaan nyt yhdessä kestetty, enkä ainakaan minä näe mitään, mikä ei estäisi tätä jatkumasta. Miten yksi ihminen voi muuttaa niin paljon?

Kuitenkin ensipostaus on se toivepostaus; kaverini.
Näkyillään! ;)

My mom is a dinosaur

My mom told me that world is a cruel place to live. 
Now I know she was right, I can see it in her eyes. 

Meillä on tapana puhua äiteen kanssa automatkoilla asioista, muuten sitten ei kotona oikein mistään suuremmasta puhuta. Autossa puhutaan milloin mistäkin, milloin saan aikaiseksi pienen riidan, ja milloin nauretaan molemmat vedet silmissä.
Tänään matkalla kotiin Rikulta, päädyttiin puhumaan kavereista ja noh Rikustakin hieman. Hiljennyin sitten toviksi vain kuuntelemaan musiikkia, ja äiti kysyi jotain mikä tuntui häirinneen sitä pitkään. "Vieläkö siuta ahistaa?" Tietty tuijotin monttu auki, mitä ihmettä äiti. Kyselin mitä ihmettä se höpösi, mutta sitten se vaa toisti kysymyksen. Tajusin kyllä mistä oli kyse. En ehkä ole ollut se maailman positiivisin ja ns. onnellisin ihminen toisinaan (kuten joskus meillä näin käy).
 Kysymys hämmens miuta. Tietysti sanoin, että paranemaan päin. Eksyin silti sanomaan, että joskus on tullu mietittyä voisikoha miussa asua pieni masennuksen pahanen. Äiti totes, että se on vain teini-iän ongelmia, ja totesin itse siihen päälle, että sitä se on aika varmasti. Muistan vain, että tätä on jatkunut pari vuotta, toisinaan todella todella matalin odotuksin tulevalta, ja elänyt juuri ja juuri. Joskus ollut todella hyvä olla, esim. nyt.

Hämmentää edelleen, että äiti ei olekaan sokea. Luulin, ettei se tajunnut mitään. Olen joko hyvä huijaamaan itteeni, tai äiti on velho.
On hetkiä ku pää ei kestä äitin kanssa oloa, ja hetkiä kun äitin 'turva' on kaikki kaikessa. En voi maasta taivaisiin kehua meidän 'äiti-tytär suhdetta'. Oon tuottanu äiteelle pettymyksiä aika paljon, vaikkei se sitä myönnä huomaa sen silti. Pitäisi varmaan hävetä, koska äiti vielä yrittää parantaa miun elämää entisestää ja noh se ei kuitenkaan mukise menneestä. Ääh tulee toisinaan vain niin paska olo kun tajuaa miten kohtelee vanhempiaan.

Eipä muuta. Öitä. :) 

Eiköhän olisi jo aika?

Olen tässä aina toisinaan pohdiskellut, tuumaillut, miltä näytän kun kävelen peilin ohitse. Näen aina sen saman ylipainoisen teini-ikäisen tytön. En sitten tiedä kuinka paljon olen normaalista lihavampi, mutta kyllä sen huomaa helposti. Joten. Ehkä sitä voisi koettaa, ehkä sitä voisi edes vähän yrittää ylittää omia rajoja?

Tästä hetkestä se alkaa. Heitän makeiset alimpaan helvettiin edes kuukaudeksi, yritän tehdä kotona jotain pientä liikuntaa, enkä tyydy vain ratsastuksen tuomaan liikuntamäärään. Pikku hiljaa voisi lisätä liikkumistaan ja muuttaa hieman ruokailu tottumuksiaan hieman terveellisemmäksi. Yritän edes. Pakko. Alkaa pikku hiljaa inho kasvamaan omaa läskillä vuorattua kroppaa kohtaan.
On mahdollista, että vedän tämänkin läskiksi pian, ja taas katson kroppaani halveksuen. Tai sitten, ehkä kirkkain toive olisi, että jaksan tehdä tätä hommaa, tuloksia näkyisi sitten joskus ehkä. Eihän se yhdessä yössä todellakaan tapahdu, ei ainakaan jos kotona vähän teen jotain vaatimatonta.
Innostus ehkä lähti siitä, kun kaverit tekevät omia pikku parannuksiaan ja huolehtivat kropastaan. Noh.. jaa-a. Katsotaan sitten kesällä olenko 100kg vaiko edes viisi kiloa nykyisestä painosta pudottanut.

Ajattelin kirjoittaa tämän tänne, että muistankin tämän. :) Kirjoittelen varmaan tästä uudesta 'innostuksesta' lisää aina silloin tällöin. Katsoo nyt.

Nälkyillään taas.

Vuosi 2013

Varoitan luvassa pitkä postaus, kuvineen päivineen.

Viimevuosi oli tapahtumarikas. Alku kuukaudet ovat harmaan savun peitossa. Johtunee siitä, että silloin kärsin vaihteeksi kauheasta pään sisällä vellovasta koomasta ja kaikki tuntui uuvuttavalta ja joksenkin turhalta. Kevään edetessä koulu alkoi todellakin tuntua ahdistavalta ja elämä tuntui turhalta ja teki mieli vain unohtaa maailma ja jäädä neljän seinän sisälle.
Toukokuussa käytiin Pinkin keikalla Sonjan ja Ellan kanssa. Hyvä keikka, hieno show. Pian sen jälkeen loppuikin koulu, todistus iskettiin käteen ja pääsi kesän viettoon. Kesän aikana tapahtui paljon asioita, jotka muistan vielä kauan - suurimmaksi osaksi hyviä muistoja. Molemmat leirit, rippijuhlat, matkat. Vietin suurimman osan ajastani Hennan ja Panun kanssa, toisinaan taas olin vain kotona.
Syksyllä koulu alkoi, mutta uurastus jäi, ja kapina vanhempia vastaan paheni. Kotiin tuloajat heitteli, olin koko aika äkäinen ja tein kaiken aikalailla oman pään mukaan. Ja saihan siitä aina arestia joksikin aikaa. Röökiä kului ja tuntui mukavalta välillä vähän uhmata käskyjä, olla kuin ei olisi mitään rajoja.
TET-jakson aikana järki alkoi palata päähän ja voimat alkoivat palata, kyllä sitä koulua ehkä vielä jaksaisi, porukoita ei niinkään. 'Talvi' alkoi saapua ja noh eipä sen ihmeellistä. Ennen joululomaa kaikki voimat oli viety syystä X. Siltikin kavereiden voimalla tähänkin asti on tultu.

Vuosi 2013 kuvina:


Tammikuussa kävin viimeisen kerran Donin luona. Vuokraamisen lopetettua tuli todella ankea olo, ja teki mieli kuitenkin soittaa omistajalle, voisinko sittenkin jatkaa vuokraamista. Jatkoin siis hevostelua vain ratsastustunneilla. Opin Donin kanssa tiettyjä asioita itsenäisesti ratsastamisesta, toivottavasti siitä on tulevaisuudessa hyötyä.

Käytiin Tallinnassa maaliskuun lomilla Ellan kanssa. 

Hennasta ja miusta tuli tosi läheisiä kevään lopussa/kesän alussa sen jälkeen, kun oma mielenterveys petti muiden kavereiden keskellä, eikä oma pää meinannut toimia kovinkaan hyvin sen jälkeen muutenkaan.

Tutustuin Hennan kautta myös moniin muihin mahtaviin ihmisiin, esim. Panuun, joutsenolaiseen immeiseen ja myöhemmin elokuussa sitten Rikuun. Uudet ihmiset piristivät kummasti.

Kesäkuuss olin r.leirillä. Ratsastusleiri oli mahtava, sain viettää Santun ja 3 muun kanssa heppaelämää. Mukavin ratsastusleiri tähän mennessä, hevoset olivat tuttuja, joka teki leiristä varmaan vieläkin kivemman.
Kehityin omasta mielestäni ratsastuksessa jonkin verran vuoden sisään. Kävin yhdissä harjoituskoulukilpailuissa todetakseni etten vielä ole valmis kilparadoille - jännitän tilannetta aivan liikaa.

Ripari kesäkuunlopussa ei ollut niin ihmeellinen mitä moni on kertonut. Sain pari kaveria, ja noh pääsin ripille. Rippijuhlat oli vaatimattomat mutta mukavat. Sielläkin sai nauttia Santun, Hennan ja Panun seurasta. Rippi/synttärilahjaksi sain myös pienen vaivaisen mopon. Sillä tuli myöhemmin syksyllä ajaltua paljon ajoluvalla ja ajoluvatta. 

Pärnun matka elokuun alussa oli mukava mutta toisissa tilanteissa taas täydellistä tuskaa. En voi ainakaan väittää, että loppu päivät lomasta olisivat olleet tylsiä päiviä neljän seinän sisällä. Ensivuonna voisi ottaa uusiksi, jos saisi kaapattua kaverin tai pari mukaan.

Avenged Sevenfoldin keikka oli 6. marraskuuta. Sitä lämppäsi Five finger death punch. Se vain oli jotain mahtavaa. Tosin show ei ehkä vetänyt vertoja Pinkille, mutta kuitenkin tullut enemmän merkityksiä näiden bändien kappaleille joten en voi sanoa muuta kuin rakastin tuota iltaa.

Joulukuu ja joululoma meni sitten jouluhässätyksen ja Uuden vuoden merkeissä kotona.

Vuodelta 2014 en oikeastaan odota mitään erikoista, saa nähdä mitä se tuo tullessaan.

Perustan nunnaluostarin huoneeseeni

Joulu tuli ja meni. Täytyy myöntää, että vaikka tykkään olla kotona tämä neljänseinän sisälle lukittautuminen ei ole minun juttu. Ei keksi oikein tekemistä, ja yksin on aika tylsää. Suurin osa päivästä menee vain löhöillessä koneen ääressä, ja joskus saatan keksiä jotain parempaa (huomaa aijempi postaus.. siinä on se jotain parempaa).
Joulun törkeä sairaalakuntoon syönti vältetty - jouluruoka ei suurta herkkuani ole. Lahjoja tuli, mutta eikö se oli niin että tuhmat eivät saa lahjoja? Ohoh, taisin saada jonkun muun paketit. Jos pitää sanoa top 3 niin varmaan puhelin, koru, ja yökkärit. :D Sain muuten paljon sukkia, ugit (yök), karkkia, hiustenkuivaajan, piirrustus vihkoja, smoothie makerin, keittokirjan, lakanat, 100€, teetä, ihorasvoja, jne. Okei tuntuu aika paljolta, jos totta puhutaan liialta.

Kohta uusivuosi, sinänsä se on suunniteltu, ellei suunnitelmat muutu. Plää. Ajatus pätkii, ei kai sen enempää. Vähän ikävä kavereita, eikö lomalla pitäis niitäki nähä. Taidan olla erakko.

Seksikästä ja päätöntä menoa

 "Hei kaveri, kamu hei.. Mull ois kerrottavaa.."

"Oon aika normi tyttö, eiks vaa? Nimeltäni Jormeli"

 "Aika seksikäski.."

"Tarkoitan todella seksikäs!"

"Tänää mulle kerrottii et oon oikeesti tosi ruma...Miettikää nyt.."

 "Olin aluks et, ei vittu. En usko."

"Ja sit olin ei vitun liirumlaamur. Bitch please i'm fabulous."

Jouluni kinkkuna

Joulu on aivan kohta. Täytyy sanoa, että joulufiilikset ovat lattiatasolla. Ei tunnu siltä, että olisi joulu ihankuin tämä olisi vain tavallista harmaata arkea.
Pienenä hyppi viikkoja ennen joulua, kuinka ihanaa kohta se on! Nyt taas olen varmaan unohtunut haavemaailmaani, kun viimeviikon lopussa vasta iski totuus vasten kasvoja. Joulu tulee, vaikka kuinka yrittäisin unohtaa sen. Kavereille ostin mitään sanomattomat lahjat - hävettää varsinkin kun niiltä sai niin kivoja lahjoja. Poikaystävä tuskin lahjoistaan tykkää... huoh. Porukoille en mitään keksinyt. Hävettää, tämä joulu ei lähtenyt hyvin. Anteeksi. Ehkä osaan piristyä, kun olen syönyt mahani täyteen jouluruokia, ja avannut lahjat. :)

Joulu on ainoastaan siitä tunnelmasta hyvä ja siitä, että perhe on koossa (okei kinkkukin on ihan hyvää). Mutta pitääkö sen tapahtua vain yhtenä päivänä vuodesta? Sinänsä sääli.

Seuraavapostaus joulun jälkeen. Hyvät joulumielet. ;) 

In your room

Olen usein ollut sitä mieltä, kuinka säälittävää on kun teinit ovat innoissaan känniurpoilusta. En voi silti itseäni kaunistella sen enempää. Tuli vietettyä perjantaina pikkujoulut Hennan ja sir Mäntin kanssa. Pienessä sievässä. Täytyy sanoa, että se yksi lyhyt ilta piti sisällään paljon. Sanoja joita kadun, ja sanoja joita en voi unohtaa. Sain viettää aikaa kahden tärkeän ihmisen kanssa, taas vaihteeksi ja kunnolla.



Nyt kuitenkin on maanantai. Ei niin inhottavan nihkeä, ja tylsä maanantai. Täytyy sanoa, että tunteetkin heittäneet hieman sinne tänne. Löydyin poikaystävän kainalosta miettimästä maailman menoa kahvikuppi kädessä. Joskus sitä ei aina usko, että jokin tilanne on totta. Aina en tahdo uskoa, että toisinaan onni potkaisee. Ehkä joooskus hieman kivuliaasti aluksi, eikä se niin täydelliseltä pilvilinnalta tunnu, mutta kuitenkin.

Ja vielä viimeiseksi; Kysely taas vaihteeksi. Käykääs äänestämässä. :) 

Tonttu kurkkii blogissaan

Hiljaista? Täytyy myöntää, että kiinnostus ja innostus kirjoittaa blogia on jäänyt. En kuitenkaan jaksa murehtia sitä sen enempää. Elämässäkään ei ole tapahtunut mitään uutta tai ihmeellistä.
Joulukuu vaihtui ja nyt eletään jo 8. päivää (kello 1.08). Aika menee nopeasti, tuntuu kuin vasta olisi ollut elokuu. Aika menee niinkin nopeasti, että pian alkaa tulla paniikki mitä keksiki kavereille joululahjaa. Vielä pahempi ehkä on poikaystävä - aij, että kun tuo sana poikaystävä tuntuu niin teennäiseltä.

Tämä viikonloppu alkoi jo perjaatteessa torstaina koulun jälkeen (yllätys..), koska tosiaan itsenäisyyspäivä. Perjantaina sitten poikaystävä (tuolle pitää keksiä oikeasti joku toinen nimitys hahahaa vaikka sir Mäntti) tuli meille yöksi. Toimittiin koiravahteina, koska äiti, veli ja tämän tyttöystävä oli Tallinnassa ja kaikki kolme koiraa löytyivät siis meiltä. Tietty unohtamatta minun pientä lihapullaa. 4 koiraa vahdittavana. Hyvin onnistuttiin. Koirat pysyivät suht. hyvin kurissa niinkuin tuo minun sir Mänttikin.
Tänään sitten oli taas vaikea niellä sitä pettymystä kun tajusi makaavansa sängyssä yksin, ilman ketään vieressä ja joka ottaisi kainaloon. Voi kuinka sääli. Tosiaan, koska kouluissa on vaihtunut lukujärjestys menee hankalaksi nähä toista viikolla (kun siis toinen on jo amiksessa ja minä vielä tämän kituvan vuoden peruskoulussa). Noh en sitten valita ja marmata sen suurempia. Palatkaamme asiaan vielä.

Hyvät joulukuiset jatkot. :) 

I'm still daydreaming

Olen ollu pienessä kaamoksessa. Ei ole saanut aikaiseksi koskea näppäimistöön. Muutenkaan ei tule vietettyä päiviään netin syövereissä päivät pitkät kuten joskus ennen. Tunnun aina olevan hirveän väsynyt koulupäivien jälkeen, joten käperryn usein sänkyyn kuuntelemaan vain musiikkia ja pyrkinyt kasaamaan vaeltavia, sekaisin olevia ajatuksia. Se aika tuntuu jäävän taakse, kun en nähnyt missään mitään hyvää, en osannu olla oikeasti iloinen. Tuntuu, että kaikki menee nykyään paremmin (paitsi koulu).



Äh. En ole tehnyt mitään ihmeellistä. Kävin Avenged sevenfoldin keikalla Helsingissä marraskuun alussa ja sen jälkeen ei elämä ole ollut aikaisempaa erillaisempi. Vaikka kaipaan usein kaikkea uutta ja ihmeellistä, tajuaa sitä nyt, että ei sitä tarvitse joka välissä olla. Nyt on kiva vain elää tylsää pullamössö elämää. Jos totta puhutaan olen aina elänyt pullamössö kermaperse elämää. En valita.

Eipä kai muuta, pitäisi varmaan käydä nukkumaan nyt. Ja joskus panostaa blogiinkin. ;)
Öitä.

Hei Antti arvaa mitä?

Postauksessa; kaikkea tyhmää. + Kiroilevaa siili-sarjakuva painotteista...
Iltani mietteet? Hmm...; sääd, alone, pulihala, tekee mieli suklaata, voi ku on tylsää, ei nukuta. Kieritään siis sängyssä itsesäälin ja ihme virneen kera. Koko ilta ollut ajatuksiltaan yhtä liibalaabaa, tosin ratsastaessa sitten sainkin unohtaa piinaavat ajatukset ja muut inhottavuudet.
Kuukausi vaihtuu pian. Odotankin innolla ensi kuuta, parista syystä, mutta niistä ehkä sitten lisää kun on sen aika. :) Tässä kuussa ei myöskään mitään niin suurta ja hämmentävää tapahtunut, odotin kyllä kovasti edes päivän kestävää lumipeitettä maahan, mutta ei. Sadetta ja muutenkin kurjaa masentavaa säätä.

Minä joka aina huusi kovaan ääneen "En aijo seurustella, hullujen hommaa." Saanko perua puheeni? Tässä on omat huonot ja hyvät puolensa. Kaipaan toki sitä ns. sinkkuutta mutta koska se ei ollut miulle mitenkään ihmeellistä aikaa kaipaan siitä vaa jotain sitoutumattomuutta. Hyvinä puolina kuitenkin on että on se joku jonka kainaloo käpertyä piiloon pahaa maailmaa. Hyvä huudella näin kun koko juttua perjaatteessa ole alkanutkaan. Silti, tulee vaa semmonen asdfghjkl olo kun tajuaa toisinaan, "Ainiin se mieheke on olemassa". Äh, lyökää joku miuta paistin pannulla päähän ja sanokaa, että se on kuitenkin kohta ohi, pilaat kuitenkin kaiken, joten lopeta tuo. Siinä suurin pelkoni, onnistun aina pilaamaan suurimman osan ihmissuhteista, jollain tapaa, joten hieman pelottaa.

Ei muuta. Yritän kai nukkua tänä yönä. Näytän aamulla muuten aivan puolikuolleelta.

Vaaris on viisas mies

Kuvia tähän postaukseen on vähän, valitan. Kuvausinto on kadonnut taas tyystin. Onko kyse sitten surkeasta kuvaajasta, vai sitten vain täydellisestä ideoiden puutteesta. Jos sitä sitten joululahjaksi pyytäisi objektiivia... jos/ehkä.   Rambosta otan kuvia enemmän kuin tarpeeksi, ja sen huomaa näissäkin kuvissa. Pitäisi varmaan vaan ryhdistäytyä, kantaa kamera ulos ja vain ruveta kuvailemaan kaikkea jännää niin saisi koirakin olla rauhassa, eikä sen takapuolta olisi joka kuvassa.

Syysloma alkoi virallisesti sitten tänään. Olen siivoillut, syönyt, ja ennen kaikkea nukkunut pitkään. En tiedä mitään parempaa kuin nukkuminen. Eilinen meni lehtiä haravoidessa, kului siinä mukavasti 4 tuntia. Lihakset huutaa halleluujaah rankan ratsastuksen ja harvoinnin takia, ai mitenniin huono kunto.Tänään Riku tulisi käymään meillä, ja jotain. Ehkä piipahdetaan moikkaamassa Hennaa, mutta katsoo saanko luvan poistua kotoa, ja mitä mieltä Riku asiasta on. Hah.

Emotional Bullshit

"Why fall in love when you could fall on the floor and never get up."
Kaksi viikkoa on mennyt aika nopeesti ohitse. TET-jakso ohitse - olin siis tallilla - ja hieman sekavin mielin takaisin koulunpenkille maanantai aamuna. Tallilla oli mukavaa aikaa, vaikka aluksi se oli hieman pelottavaakin, mutta hyvinhän tallielämään sopeutui. Kouluelämään en kyllä sopeudu ikinä, kapinoin sitä vastaan vielä tämän vuoden. Sitten olenkin paniikissa, miten sitten jatko-opiskelut. Kaikki uusi ja tuntematon saa miut todella ahdistuneeksi.
Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon. Tarpeeksi paljon, että pienen lapsen pää on hieman sekaisin. Oikeastaan melkein kaikki on muuttunut, enkä tiedä mitä ajatella siitä. Toisinaan se ahdistaa, toisinaan se tuntuu uudelta ja ns. hyvältä, joskus taas olen vain sekaisin.

Siitä on noin jonkin verran yli kuukausi, kun tutustuin ihmiseen, joka merkkaa aika paljon miulle. Voin vaan syyttää Hennaa tästäkin 'tuttavuudesta'. Voin vain syyttää itteeni, että menin ja ihastuin. Ääähh... En valita, paljoa.
En tiedä mitään ilkeämpää kuin se tunne ihmistä kohtaan, että välität siitä ihan helvetisti. Miulla näitä ihmisiä on pieni määrä. On ihmisiä, jotka ei enää niin paljon kuulu miun elämää, mutta silti en tahdo niitä poiskaa miun elämästä, koska niistä on tullut niin tärkeitä. Oon tavallaan huono sanomaan face-to-face ikinä kellekkää, että miten paljon ne miuhu on vaikuttanut ja kuinka paljon arvostan ja välitän, koska sillo tuntuu kuin kadottais ittestää kontrollin.
Osaan olla täysi kusipää rakkaitakin ihmisiä kohtaan, enemmänkin mitä lakikaan sallii. Olen toisinaan/joskus harvoin hieman oikukas...

Huoh. Hölmöt tunteet. Kaiken lisäks oon onnellinen nyt tiiän taas parin vuoden jälkeen miltä se edes hieman tuntuu. Pelkään million maa romahtaa taas jalkojen alla, koska tuntuu kuinka pikku hiljaa taas kaikki alkaa murtumaa.

Eipä muuta pientä valaistusta väsyneen ihmisen illan mietteistä. Ensi postaukseen kuvia. Wow!

Fashion by night

Musiikkia teille meiltä.


Party all night. Muodin yö on taas vaihteeks käyty läpi, ehkä hiukan erilailla kuin muina vuosina (ja viime vuonna se jäi kokonaan välistä). Mitään en saanut ostettua, koska kaverit olivat sitä mieltä, että minua ei päästetä shoppailemaan. Vaikkakin vihaan shoppailua, olisin eilen kyllä mieluusti hetken leikkinyt true shoppailijaa. Pääsin hetkeksi h&m:ään mutta löysin taas shoppaus inhoni ja lähdettiin aika pikaisesti pois sieltäkin.
Hauskaa pidettiin Hennan, Panun ja Rikun kanssa. Ainakin miulla oli mukava ilta, vaikka oli törkeän kylmä ilma, ja juominen oli aika lailla rajattua. Mutta ehkä parempi niin. Oli mukava nähdä Panua pitkästä aikaa, ja viettää aikaa noiden kolmen kanssa (vaikka toisinaan porukka jakautui hieman kahtia).
Kotiin päästiin lähtemään noin puoli yksi, Henna tuli yöksi ja Rikunkin piti tulla, mutta sille tuli hieman esteitä tänä viikonloppuna sinänsä sääli, mutta saihan Henna kauan haluamansa tyttöjen illan.  :)

 For you all

"Työ ootte nii ällöttäviä!" - Henna, koko illan hokema. Tais olla vaa kateelline ku eräillä oli oma lämpöpatteri mukanansa. Lämpöpatteri josta Henna myös kertoi olevansa mustasukkanen, mutta sehän menee niin vain, että minulla on kaksi omaa pientä mussukkaa.


Rakkaat ihmiset, myös te joita näin pikaisesti kiitos eilis illasta. Oli mukavaa ja noh pääsimpäs pois kotoa kitumasta, vähän kaupunki menoa. Pär pär. Ei minulla muuta ihkuttamisen aihetta tällä kertaa.

Syksy tunnelmat

Syksy alkaa näkyä jo Lappeenranssa, myöskin tuntua. Nenä niiskuu ja yskin iltaisin keuhkot pihalle, kylmästä värjöttelen melkein koko ajan. Onneksi sinänsä tykkään syksystä, kaunista vuodenaikaa. Mutta miten sitä sitten kaunistelisi omaa elämäänsä.

1. Olen tavallaan arestissa.
2. Ja se on perseestä.

- Oon pahoillani äiti. En aina tiedä mitä teen. Otan omat harha-askeleet vaikka varoitat.
Oon pahoillani äiti. Ei päälläni taivas oo pilvetön, ja ite oon luonut tän ilmiön mut mä hoidan.
Oon pahoillani... -

No joo. Tullut tehtyä vääriä valintoja, joita en kadu. Olen tutustunut uuteen ihmiseen, josta on lyhyessä ajassa tullut omalla tavallaan tärkeä. Myöskin asioita joita ei pitäisi koskaan tehdä on tehty. = Älä kärähdä tupakasta vanhemmillesi. Älä karkaa kotoa noin vain. Älä tee mitään typerää muutenkaan. Älä tee itsellesi mitään. Älä sössi koulua.

Toisin sanoen voinko pahemmin ryssiä asiani viikon sisällä? Voisin, mutten sitä tee. Toivottavasti. Kuten sanottu muuten tilanne ei ns. vituta mutta kun en pääse huomenna leffaan. Onhan noita leffaja tietenkin vielä tulevaisuudessakin, kunhan pääsen tästä 500 vuotta kestävästä 'arestista' eroon.

Toivotan siis täältä neljän seinän sisältä muillekkin Hyvää syksyä!  :)

Sanat - Timo Pieni Huijaus - Pahoillani Äiti

Pigaluukki elämään

On niit parempiakin päiviä aina ollut. Pari viimestä päivää oon osannu olla vähän kärttynen.. mm. tänään kännykkä lensi seinään, hajotin kaapin oven. Kyllä, en ollut iloinen, olin harvinaisen äkänen, ja onneks kukaan ei eksyny tielle kysyy mikä siul on.
Pieni yllätys iskee ehkä nyt joillekkin nimitytäin positiivisiakin asioita sattuu (huonot vaa aina mainitaa ekana). Sain viimeinkin ajoluan, mutten korttia koska traktori korttia en oo vielä suorittanu. Minuahan siis ei enää saa jäämään kotiin. ;) Hmm.. ratsastukset alko taas, ei kovin hyvin, mutta kuitenkin hevosia taas en siis valita. Mitäköhän vielä. En tiedä. Elämä potkii nyt tarpeeks päähän, etten keksi oikein tuosta enempää. Voin kai ylistää nytkin kavereita. Mutten miehiä (tästä selitän joskus toiste). 

Hmm.. ei kai miulla muuta. Nopea pikakatsaus elämääni. Mutta siis ihmiset jos te haluatte tarkemmin tietää henkisenelämäni menoa voitte katsella miun tumblria. Koska addikti, niin siellä myös on sekaisenmieleni menot kuvina ja tekstin pätkinä. Siksi myös tää bloggauski taas vähän jääny. Varmaa tää koht jää taas jäähylle. Tai mistä sitä tietää.

Buum buum

Jotain outoa löytyi tänään koulunpenkiltä nimittäin minä. Kyllä, koulu teki paluun taas arkeen. En sanoisi, että revin eilen hiukset irti itkupotukuraivareiden keskeltä, koska koulu, oikeastaan unohdin koko jutun. Unohdin laittaa herätyksenkin.. 

Päivä alkoi äidin soittoon, että herätys kellon on kymmentä yli kaheksan! Siinä vaiheessa kaksi tuntia nukkunut peikko hyppää sängystä (ja kolauttaa päänsä yläsängyn pohjaan) ja menee nopsaan laittamaan ittensä ihmisen näköseksi.

Uhh.. oma luokka paras luokka, vai? Ainakin muistin sen hyvät ja huonot puolet, muuta en sano.
Huomenna alkaisi sitten opiskelu. Bläähh.. miuta kiinnostaa mieluummin tutkia kuinka monta reikäpari sukkia miulla on kuin istua koulun penkillä ja jopa oppia jotain uutta. Kuitenkin lupasin itselleni, ja äiteelle, että tämä vuosi yritetään oikeasti. Pääsis ehkä muuttamaan täältä pois jos koulut menee hyvin. Ainakin niin on luvattu, mutta meidän äiti on aina vähän petollinen lupauksiensa kanssa.

Mutt juu, näkyillää jos koulu ei vie taas tapaansa kaikkea energiaani. 

Röllipeikko

Tömistelen takaisin arkielämään lomaelämästä, molemmat yhtä perseestä. Menempä tästä viiltämään ranteet auki nyyh nyyh. Voihan lol, kuinka hassu olenkaan.

Juu.. selitän joskus tuosta reissusta vähän iloisemmin, ja paremmalla tuulella. 

Päv päv

Tuhnu... 

Oon oikeestaa sanaton. Ylpee ittestäni, ja onnelline. Heinäkuu on ollut elämisen arvonen. Oikeestaa koko kesä, vaikka toisinaan tein vain sisäistä kuolemaa. Okei useinkin, mutta siis silti. Loppua kohden lomaa tuntuu, että elän enemmän ja ehkä herään siitä koomasta pikku hiljaa, joka vallitsi aivan liian pitkään tuolla jossain. Tai sit vaan aurinko on hieno heppu, ja se on piristäny. Tai sit ihmiset on vaikuttajia siihe. :)

On tullu seikkailtuu keskustassa ja ihan Nuijamaan peräkylillä. Eilen käytii Hennan kanssa kattoo Monsterit yliopisto, oli ihan hyvä. Sitten kun siihen lisäsi sitä oman elämän huumoria - eli siis sitä, että iha ku mie, tai työ, tai sie jne - sai makeet naurut. Sitte hieman seikkailua siellä täällä, pian tuli yks kaveri hakemaan pois keskustasta. Alunperin miun piti mennä oman nahkani turvaamikseks kotiin suoraan siitä, mutta ajattelin että ihan sama kun kuitenkaan en näe porukkaa pitkään aikaan, niin nyt voi vähän olla kauempaa pois.
Hennalla... oli hauskaa. :D
Sitten joskus vähän ennen kahtatoista olin kotona kun tyypit heitti miut kotiin ja jatkoivat matkaansa teille tuntemattomille.

Sinänsä tekis mieli tavata miljoonia muitakin ihmisiä vielä tänä kesänä, mutta pupupöksyissä ja myöskin nyt taas loppu loma täynnä jo kaikkea. Huomenna nokka kohti Tallinaa ja Pärnua, kerrankin matka joka kuullostaa enemmänkin painajaiselta. Koska 13 ihmistä, sukulaiset siis hyökkäävät mukaan. Joo oikein sukumatka. jippii... jäisin mieluummin tänne.